Entäpä jos…?

Iät ajat on nuotiolla ja muuallakin istuessa tullut pohtineeksi, että mitäpä jos historia olisikin kulkenut eri reittiä ja minkälainen todellisuus olisi nyt. Tässä tapauksessa pohdiskellaan, mihin suuntaan Karjala olisikaan mahtanut kehittyä mikäli sodat olisi jääneet sotimatta. Sortavala olisi varmaan itäisen Suomen pääpaikka, Itä-Suomen yliopisto olisi löytänyt sieltä kotipaikkansa ja samoin myös ortodoksisen kirkon päämaja. Tämä olisi luonnollisesti tarkoittanut sitä, että sekä Joensuu että myös Kuopio olisivat jääneet pienemmiksi kaupungeiksi. Pitkärannan tehtaat olisivat kehittäneet kaupunkia vahvaksi – mutta nyttemmin tuotantolaitokset olisi todennäköisesti jo suljettu ja tulevaisuus kulkisi epävarmalla pohjalla. Valamo olisi kehittynyt todennäköisesti voimakkaasti turismikohteen suuntaan, kenties nopeammin tavoitettava etäpiste olisi perustettu Sortavalaan. Salmi – ja eritoten Mantsinsaari – olisi kohdannut maanviljelyn yms osalta samaa kohtaloa kuin muukin Suomi; tuotannon keskittymisen vuoksi alue olisi pikkuhiljaa autioitunut. Yksittäiset kesämökit olisivat pätkineet ranta-alueita. Kalastuslaitokset ja kasvattamot olisivat kyllä varmasti enemmän voimissaan kuin nykyisellään. Viipuri olisi ehkä Helsingin ohella kasvanut hyvinkin voimakkaasti, veikkaan että Suomi olisi varsin kaksinapainen – Viipuri oli kuitenkin jo vanhastaan erittäin kansainvälinen kaupunki. Mutta kyllä minä pääpiirteissään luulen, että kehitys olisi ollut samansuuntaista kuin Kainuussa – pikkuhiljaa hiljenevää. Vai mitä luulette…? t pössi