Ester Hopea os. Ansela 1930-2026

Meille kaikille niin rakas Ester ”Esteri” Hopea (o.s. Ansela) siirtyi tuonilmaisiin 23.–24.4. välisenä yönä.

Hän oli syntynyt Laatokan Mantsinsaarella 1930.

Hänessä henkilöityi meidän Mantsimme tietous ja hän oli elävä linkki perimäämme  – mutta onneksemme hän jakoi tietämystään aina auliisti meille nuoremmille. Monien mantsilaisten sukujen juuret tunnetaan nyt paljon aiempaa paremmin juuri hänen ansiostaan. Myös hänen panoksensa teokseen ”Laatokan Mantsi – Härkäurhin saari” oli merkittävä. Lisäksi hän välitti meille lukemattomia tiedonjyviä ja arkistolöytöjä, joista monet ovat nykyisin löydettävissä seuran verkkosivuilta.

Mantsinsaareen liittyvissä asioissa Esteri oli ehtymätön tietopankki. Ja jos vastaan tuli harvinainen tilanne, ettei hän tiennyt jotakin yksityiskohtaa, hän osasi aina ohjata oikean tiedonlähteen äärelle. Vuosien varrella Esteri osallistui aktiivisesti sekä matkoille saarelle että seuran kesäpäiviin – viime vuosina vähintään lämpimien terveisten muodossa. Hän oli myös seuran itseoikeutettu kunniajäsen. Hänen poismenonsa myötä menetimme suuren ja rakkaan ihmisen.

Hyvää matkaa, Esteri. Pysyt sydämissämme ikuisesti.

Vastaa