Jäsenkirje 2011

Mantsinsaari Seura ry:n kuluvaan toimintavuoteen 2011 on sisältynyt monelta osin samankaltaista toimintaa kuin aiemminkin. Joitakin uusia asioita olemme myös saavuttaneet.

Keväällä, juuri ennen kesän Karjalaan suuntautuvaa kotiseutumatkailun sesonkia, julkaistiin Seuraa ja Mantsinsaarta esittelevä esite. Esitettä on jaettu aktiivisten jäsenten kautta mm. eri puolilla sijaitseviin ortodoksisiin seurakuntiin ja muihin kohteisiin. Se oli jakelussa myös Ortodoksisten sukutukijoiden kautta Karjalan Liiton kesäpäivillä Turussa. Esite on saanut lämpimän vastaanoton aiheesta kiinnostuneiden keskuudessa. Sen painamiseen saatiin huomattava avustus Olvi Säätiöltä sekä hieman myös Salmi Säätiöltä, joten Seuran omia varoja tuottamiseen ei toistaiseksi ole käytetty. Esite postitetaan tämän jäsenkirjeen mukana kaikille niille jäsenille, jotka eivät ole ilmoittaneet osoitteeseen info@mantsinsaariseura.fi haluaan vastaanottaa jäsenpostia sähköisesti. Esite on nähtävissä ja tulostettavissa myös Seuran nettisivuilta osoitteesta https://www.mantsinsaariseura.fi/content/mantsinsaari-seura.

Seuran perinteistä kesäpäivää vietettiin heinäkuussa keskellä kauneinta suvea Paavo Kokotin kotitilalla Lapinlahden Alapitkällä. Paikalla oli parisenkymmentä Seuran jäsentä ja ystävää. Tapah-tuma oli aiemman käytännön mukaan yksipäiväinen ja onnistui erinomaisen hyvin. Aiempien vuo-sien tapaan kesäpäivästä tiedotettiin nettisivujen vieraskirjassa ja nettisivuilla.

Kesäpäivän yhteydessä pidettiin myös Seuran vuosikokous. Sääntöjen mukaan vuosikokous valitsee seuran puheenjohtajan ja hallituksen. Seuran puheenjohtajana jatkaa Tarja Vainio Iisalmesta. Uudeksi sihteeriksi valittiin Tuula Ala-Lahti Tampereelta ja hän toimii myös rahastonhoitajana. Hallituksessa jatkaa varapuheenjohtajana Hannu Hiltunen Haukiputaalta. Lisäksi hallituksen jäseninä jatkavat Hannu Bolodin Maaningalta ja Paavo Kokotti Lapinlahdelta. Uudeksi jäseneksi valittiin Tero Voldi Vaasasta.

Sääntöjen mukaan vuosikokous päättää jäsenmaksun suuruudesta. Kokouksen päätöksen mukaisesti nykyiset jäsenmaksut säilyivät ennallaan: alle 18 v. 10 € ja yli 18 v. 20 €. Lisäksi yhdistyksellä on kannatusjäsenmaksu, joka maksetaan vuosittain sekä ainaisjäsenmaksu, joka on kertaluontoinen. Molempien suuruudeksi päätettiin 10 X nykyinen jäsenmaksu eli 200 €. Kannattaja- ja ainaisjäsenet voivat osallistua muiden jäsenten tavoin Seuran toimintaan, mutta heillä ei ole äänioikeutta kokouksissa. Liittymismaksua ei edelleenkään peritä. Seuran Mantsinsaarella syntyneet jäsenet ovat kunniajäseniä. Kunniajäseniltä ei peritä jäsenmaksua.

Päämatka Saarelle tehtiin 9.-12. kesäkuuta. Sille osallistui yli kolmekymmentä matkalaista. Linja-autolla lähdettiin aamutuimaan Kuopiosta, josta ajettiin suoraan Salmiin. Paluumatkalla kierrettiin Impilahden kautta Sortavalan kaupunkiin. Kaikki matkalaiset majoittuivat Salmissa, osa eläinlääkärin luona ja osa jo entuudestaan tutuissa perheissä.

Paavo Kokotti toimi matkanjohtajana ja oppaana. Perjantain päiväretki saareen tehtiin jalkaisin eri kyliin pienissä ryhmissä. Paavo Kokotti sekä Tarja ja Martti Vainio ohjasivat ryhmiä heidän haluamilleen paikoille. Osan reiteistä Tarja ja Martti olivat käyneet etukäteen merkitsemässä, sillä oppaita ei riittänyt jokaiselle ryhmälle erikseen.

Päivä oli erittäin helteinen ja hyttysiä tuntui olevan tuhatpäin liikenteessä. Maastossa kulkeminen ja vanhojen kärrypolkujen löytäminen oli maaston pusikoitumisen takia paikoin hyvin haastavaa. Iltapäivällä, kaikkien käytyä omilla rakkailla paikoillaan, kokoonnuttiin Peltoisten hautausmaalle panihidaan, jota johti Paavo ja Tarja toimi kanttorina.

Lauantaina koko ryhmä lähti laivalla tutustumaan Mantsinsaareen Laatokalta – mereltä – käsin. Astuimme paikalliseen troolariin Bräysyn laivarannassa. Sen reitti purjehti Uuksalonpään niemenkärjen ohi kohti Leppäniemen majakkaa. Kun Laatokka avautui Mantsinsaaren länsipuolella, niin näimme Valamon kupoleiden kimalluksen, kun oikein tarkkana kiikaroimme. Reitti myötäili saaren rantoja. Matkalaisille oli yllätys, kuinka suuri Mantsinsaari oikeastaan onkaan. Parin tunnin purjehduksen jälkeen – kun oli ohitettu Lonkoinlahti, Roukulahti, Kanasaari ja monet muut tutut paikat – tuli näkyviin Heinäluodon majakka ja hieman myöhemmin myös Lunkulansaari. Pöllän lossirannassa jätimme Tarjan ja Martin pois kyydistä ja me muut jatkoimme takaisin lähtösatamaan. Onneksi lauantainakin ilmat suosivat meitä, vaikka joka tapauksessa ei kenelläkään ollut liikaa vaatetusta päällä.

Paluun bussimatkalla pidettiin kahvi- ja makkaranpaistotuokio Saarijärven rannalla ja pysähdyttiin Salmin hautausmaalla. Sen jälkeen olikin vuorossa paluu majapaikkoihin, joissa sauna ja illallinen odotteli kaikkia.

Seuralla on omat nettisivut osoitteessa www.mantsinsaariseura.fi. Sivuja on uudistettu nyt kahden vuoden ajan. Aluksi uudistettiin teknistä osa-aluetta ja nyt viimeisimmäksi on sivuille tuotu lisää sisällön tuottamiseen tarkoitettuja mahdollisuuksia. Työ jatkuu edelleen, mutta iso askel on jälleen otettu eteenpäin.

Uutena tuotteena sivuilla on blogi. Blogi on tyypillisesti henkilökohtaisia mielipiteitä ja kirjoituksia varten. Seuran blogiin voi kirjoittaa vain kirjautuneena, mutta lukea voi kuka vaan. Bloggaaja itse määrittelee kirjoituksensa kommentointimahdollisuuden teksti kerrallaan. Jos haluat bloggaajaksi, kerro siitä sähköpostilla osoitteeseen info@mantsinsaariseura.fi.

Ehkä kaikkein merkittävin sisältöuudistus näkyy vieraskirjan kohdalla. Vieraskirjaan ei edelleenkään tarvita käyttäjätunnuksia eikä salasanoja, vaan kuka vain satunnainen surffailija voi käydä raapustamassa puumerkkinsä sinne. Nykyisessä vieraskirjassa uutta on se, että teknisillä hallinnoijilla on mahdollisuus kontrolloida vieraskirjaan kirjoitettujen viestien julkaisua. Tämä mahdollistaa asiattomien viestien poistamisen.

Foorumi eli keskustelupalsta oli takavuosina suosittu ja siellä oli monia viestiketjuja mitä mielenkiintoisimmista teemoista. Nyt keskustelupalstalle tarjoutuu uusi tilaisuus, mikäli te sivustolla vierailijat niin haluatte.
Näiden uusien ominaisuuksien lisäksi myös vanhat keinot ovat käytössä: sähköpostilla info@mantsinsaariseura.fi ja kirjeellä Seuran osoitteeseen c/o Tarja Vainio, Rannantie 279, 74140 Iisalmi.

Nyt kaikilla on mahdollisuus osallistua entistä aktiivisemmin sivujen sisällön tuottamiseen. Tervetuloa mukaan vaihtamaan kuulumisia ja ajatuksia. Jäsenistön toiveet ja kommentit sivujen kehittämi-seksi ovat kultaakin arvokkaampia.

Seuran rahastonhoitaja ylläpitää jäsenrekisteriä. Kaikki yhteystietomuutokset on hyvä ilmoittaa hänelle osoitteeseen talalahti@gmail.com tai kirjeitse, Tuula Ala-Lahti, Havutie 6, 33180 Tampere. Meillä on edelleen muutama jäsen, joista ikäväksemme on tiedossa vain nimi. Osoitetietoa ei etsinnöistä huolimatta ole löytynyt esim. Internetin hakupalveluista. Jos tiedossasi on jäsen, joka ei ole saanut postitse toimitettua jäsenkirjettä ja jäsenmaksulomaketta, niin toivomme, että hän voisi ilmoittaa yhteystietonsa Seuralle mieluiten sähköpostitse.

Mantsinsaari Seuralla on myynnissä Victor Asliukin ohjaama dokumenttielokuva ”Mantsinsaaren Robinsonit”. Siitä on otettu uusi painos. Dokumentti on kuvaus Mantsinsaaresta ja siellä asuneista kahdesta miehestä kolmena eri vuodenaikana: keväällä, kesällä ja syksyllä. Dokumentti on tekstitetty suomeksi. Olemme saaneet myyntiin vain uuden, rajoitetun erän. Halutessasi tilata dvd-taltioinnin, lähetä sähköpostiviesti otsikolla ”Mantsinsaaren Robinsonit -tilaus” osoitteeseen possi@piikkikasvi.fi. Laita viestiin oma nimi, postitusosoite ja puhelinnumero sekä tilaamasi elokuvien kappalemäärä. Maksa tilauksesi Seuran tilille 800013-70976533. Hinta on 25 €/kpl sisältäen myös postituksen.

Ennakkotietoa tulevista tapahtumista

• Hieman erilainen ajankohta Mantsissa käyntiin tarjoutuu huhtikuun lopulla 26.-29.4.2012. Jos kelit sen suovat ja saareen pääsee (jäätilanne) on Vapun alla metsät jo valtoimenaan sini- ja valkovuokkoja ja pohjoiseen suuntaavia lintuja on Mantsissakin liki häiriöksi asti.
• Kesämatka kaksi viikkoa ennen juhannusta 7.-10. kesäkuuta 2012, perjantaina käydään saaressa ja lauantaina kierretään Salmissa (toivomusten mukaan) ja sunnuntaina Vanhassa Valamossa.
• Kesätapahtuma ja Seuran vuosikokous on alustavasti suunniteltu pidettäväksi Vääksyssä lauantaina 14.7.2012 Kaarlo ja Eija Huovisen luona. Tuolloin vietämme Seuran 10-vuotisjuhlaa. Päivämäärä kannattaa merkitä kalenteriin jo nyt! Olemme tehneet alustavan varauksen Vääksyn Apteekkimajoitukseen ajalle 13.-15.7.2012. Voit varata haluamasi majoituksen suoraan osoitteesta yhteydenotto@apteekinmajoitus.fi tai soittamalla +358 40 761 7690 tai +358 40 504 4167 (also in English). Lisätietoja voi katsoa osoitteesta http://www.apteekinmajoitus.fi/. Alustava varaus on voimassa toukokuun 2012 loppuun. Majoitusta varatessa mainitaan kuuluminen Mantsinsaari Seuran ryhmään.
• Lisätietoja matkoista, Seuran kesäpäivästä ja kaikesta muusta on Internetissä osoitteessa www.mantsinsaariseura.fi.

Haluatko matkakertomuksesi ja – kuvasi Seuran nettisivuille kaikkien yhteiseksi iloksi? Haluatko osallistua sivujen sisällön täydentämiseen ja kehittämiseen? Jos sait kopin, niin laita sähköpostia info@mantsinsaariseura.fi.

Seuran puolesta toivotamme jäsenille leppoisia aiempien tapahtumien muisteluhetkiä ja uusien seikkailujen suunnittelua!

Hyvää joulua ja uutta vuotta 2012
Tarja, Hannu, Paavo, Hannu, Tero ja Tuula

Liitteenä Seuran vuosikokouksen 2011 pöytäkirja

PÖYTÄKIRJA VUOSIKOKOUS 2011

Alapitkällä 30.7.2011 klo 14.00

Paikalla olleet liitteen mukaan.

1. kokouksen avaus
a. Seuran puheenjohtaja Tarja Vainio avasi kokouksen klo 15.00 ja toivotti paikalle saapuneet tervetulleiksi.

2. valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja tarvittaessa kaksi ääntenlaskijaa
a. Vuosikokouksen puheenjohtajaksi valittiin Tarja Vainio, sihteeriksi Tuula Ala-Lahti ja pöytäkirjantarkastajiksi Sisko Ruotsalainen ja Helmi Ågren. Päätettiin samalla, että pöytäkirjantarkastajat toimivat tarvittaessa ääntenlaskijoina.

3. todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
a. Kokous todettiin laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

4. hyväksytään kokouksen työjärjestys
a. Kokouksen työjärjestys hyväksyttiin hallituksen esittämässä muodossa.

5. esitetään tilinpäätös, vuosikertomus ja tilintarkastajien lausunto
a. Rahastonhoitaja Paavo Kokotti esitteli tilinpäätöksen ja puheenjohtaja Tarja Vainio esitteli vuosikertomuksen sekä tilintarkastajan lausunnon.

6. päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle ja muille vastuuvelvollisille
a. Tilinpäätös vahvistettiin tilintarkastajan lausunnon mukaisesti ilman huomautuksia ja yksimielisesti ja samalla myönnettiin vastuuvapaus kaikille vastuuvelvollisille.

7. vahvistetaan toimintasuunnitelma, tulo- ja menoarvio sekä liittymis- ja jäsenmaksujen suu-ruudet
a. Toimintasuunnitelma käytiin läpi ja siitä käytiin runsasta keskustelua, kokousosallistujilla tuli paljon kommentteja sekä ajatuksellisia tarkennuksia hallituksen tekemiin suunnitelmiin.
b. Tulo- ja menoarvio 2011 hyväksyttiin liitteinä olevissa muodoissa yksimielisesti.
c. Jäsenmaksuista päätettiin vuodelle 2011 seuraavasti:
i. alla 18v – 10€
ii. 18v tai yli – 20€
iii. kannatusmaksuksi / ainaisjäsenmaksuksi sovittiin 10 x vuosijäsenmaksu eli 200€.

8. valitaan hallituksen puheenjohtaja ja muut jäsenet
a. Hallituksen puheenjohtajaksi valittiin Tarja Vainio (Iisalmi) ja muiksi hallituksen jäseniksi Tero Voldi (Vaasa) , Hannu Hiltunen (Haukipudas), Paavo Kokotti (Lapinlahti), Hannu Bolodin (Maaninka) ja Tuula Ala-Lahti (Tampere).

9. valitaan yksi tai kaksi tilintarkastajaa ja heille varatilintarkastajat
a. Tilintarkastajaksi valittiin Matti Miettinen (Lapinlahti) ja hänen varalle Juha Lassila (Helsinki)

10. muut asiat
a. Käytiin yleisluontoista keskustelua seurasta ja sen toiminnasta.

11. Kokouksen päättäminen
a. Kokouksen puheenjohtaja päätti kokouksen klo 15.34.