Kyytejä Mantsin suuntaan 2015-2016

Tässä tietoa tulevista matkoista:

Omatoiminen raivausmatka Mantsiin syyskuussa –

lähtö torstaina 24.09.2015 klo 05:00 Kuopiosta

Tässä tietoa tulevista matkoista:

Omatoiminen raivausmatka Mantsiin syyskuussa –

lähtö torstaina 24.09.2015 klo 05:00 Kuopiosta

Matka Pitkärannan kautta suoraan Pöllän rantaan, jonne 12-14 ensiksi saapunutta pystyy majoittumaan. Lopuille majoitus Salmissa (tai voi myös telttailla Mantsissa).Perjantaina 25.09.2015 noin klo 09:00 kieppeillä salmen yli Mantsiin ja siellä asiallista raivaamista sekä hautausmaan ääriviivojen hahmotusta.Paluu illalla mantereelle ja seuraavana aamuna kohti Suomea, Kuopiossa takaisin jossain illan kieppeillä.

Omat viisumit, lisätiedot allekirjoittaneelta.

Sitovat ilmoittautumiset viimeistään elokuun loppuun mennessä possi@piikkikasvi.fi (ja mielellään ilmoittautumisen mukana myös passikopio).

ja ensi vuonna matkataan ainakin näin (ja nämä kaikki ns omatoimimatkoja eli oma viisumi):

Vappuna 2016 (lähtö torstaina 28.04 ja paluu lauantaina 30.04).

Kesällä 2016 (lähtö torstaina 16.06 ja paluu lauantaina 18.06).

Saa kysyä!

t pössi