Jo yhtenätoista kesänä olen voinut telttailla muutaman yön sukuni juurilla Mantsinsaarella. Käkien kukunta, kukkaniityt, kukkivat omenapuut ja syreenipensaat, linnake ja Laatokka sekä sukumme hauta- ja asuinpaikat oli tänäkin kesänä aivan juhannuksen alla nähtävä ja koettava. Joka matkalla silmä keksii myös uutta
Tämän kesän erikoisuutena oli Martti-serkun pieni, moottorilla varustettu kumivene. Verkkojen vienti syvälle sujui vaivatta. Kaksi verkkoa minulla olikin saaren kätköissä valmiina. Kolmannen, veljeltäni lahjaksi saamani kastoin kirjaimellisesti Laatokassa. Ja antoihan Laatokka aamulla antejaan: useita siikoja ja harjuksia, lisäksi muutamia särkiä ja ahvenia.
Verkot laskettuamme annoimme tyyntyvän Laatokan maininkien viedä venettämme hiljalleen rantaa kohti. Se oli hyvin raukaisevaa. Ajattelin, että juuri tältä on varmaan tuntunut olla äidin tuuditeltavana kehdossa. ”Luadogan meren randamil, minun kätkyöni keikui, Luadogan meren korgeil karehil venehyöni keikui”, laulamme Kuopion Ortodoksisessa Veljeskuorossa.
Leiripaikkamme on nykyisin Lonkoinlahden hiekoilla, saaren länsirannalla, josta lounaaseen ja länteen aukeaa Laatokan rannaton ulappa. Luoteessa on Valamon saaristo. Pääkirkon tornin voi nähdä kylpevän hohtavanvalkoisena aamuauringossa.
Matkalaisten joukon kokoonpano on vuosien varrella muuttunut. Vanhempiensa haudalta poimimillaan hiekoilla tuonilmaisiin siunattu äitini ennätti olla mukana ensimmäisillä matkoilla. Nykyään joukko on nuorentunut huomattavasti. Tällä kertaa meitä oli tusinan verran. Kymmenisen kertaa mukana on ollut myös Taneli-poikani. Juurien etsiminen saa joka vuosi uusia nuoria mukaan. Kiinnostusta on lisännyt äskettäin valmistunut sukututkimuksemme. Yllättäen olen huomannut tulevani tietopankiksi, joka välittää Mantsin historiaa nuoremmille
.
Panihidan toimittaminen omaistemme haudoilla on matkojemme kohokohtia. Etenkin ensimmäistä kertaa mukanaoleville se on vaikuttava kokemus. Sukututkimuksemme myötä esi-isämme ja -äitimme tulivat tuttavammiksi. Heille löytyi nimet ja lisäksi kirkonkirjoista ja verotusasiakirjoista paljon muita tietoja, joiden perusteella voi tehdä päätelmiä heidän elämästään ja jokapäiväisistä askareistaan.
Käynti isäni suvun pihapiirin kivirauniolla on siksikin aina vaikuttava kokemus; juuri tässä he ovat eläneet sukupolvesta toiseen ainakin 1620-luvun Terenteistä lähtien, jonne sukututkimuksemme yltää.
Panihidan jälkeen Mantsin ainoan asukkaan saunan tulikuumissa löylyissä kylvimme sääskenpuremat ja matkan rasitukset pois. Viimeisenä yönä, yli kilometrin mittaisen kivilaiturin päässä nukuimme avotaivaan alla. Telttoja ei tarvittu, koska sääskiä ei laiturilla ollut. Lauhan etelätuulen hyväillessä kasvojamme odottelimme saunapuhtaina makuupusseissamme unen tuloa. Katselimme auringon laskua Laatokkaan. Kuun sirppi nousi Mantsinsaaren ylle. Matkan eri vaiheet risteilivät mielissämme ja tulivat uniimme.