Ortodoksisesta kirkkomusiikista väitelleen Tarja von Creutleinin sukujuuret isän puolelta menevät Mantsinsaaren Peltoisten kylään – Olisi toivottavaa, että luonnoltaan tavattoman monimuotoisesta Mantsinsaaresta tehtäisiin suojelukohde. Se olisi parempi vaihtoehto kuin rakentaa siitä luksusluokan lomailukeidas. Sinne on jo suunnitteilla muun muassa kylpylä ja golfkenttä. Näin sanoo Helsingissä asuva Tarja von Creutlein, jonka isän puoleisen suvun juuret ovat Mantsinsaaressa. Hän pelkää, että suojelun puolestapuhuminen on jo liian myöhäistä. Tarja von Creutlein on käynyt useita kertoja juurillaan, Mantsinsaaren Peltoisten kylässä. Ensimmäisellä matkalla hän oli isänsä ja sisarensa kanssa, toisella kerralla, jolloin lähistöllä hiippaili myös karhu, oli matkalla mukana myös oma poika. Viimeksi hän oli siellä neljätoistavuotiaan poikansa kanssa telttailemassa kesällä 2005. -Olen vuonna 2003 perustetun Mantsinsaari Seuran jäsen. Seuran tarkoituksena on edistää Mantsinsaaren historian, kulttuurin ja perinteen tutkimusta, tallennusta ja tunnetuksi tekemistä. Myös nykypäivän Mantsinsaaren sekä lähiympäristön seuranta ja taltiointi sekä yhteiskunnallisesta, että ympäristöllisestä perspektiivistä ovat osa seuran toimintaa. Von Creutlein lisää, että seura aloitti joitakin vuosia sitten saaren pyhäkköjen paikoille sijoitettavien muistolaatoilla varustettujen ristien tekemisen ja viemisen paikoilleen. -Seurassa tuntuu olevan energiaa ja uskon vahvasti, että sitä löytyy jatkossakin. Onhan nyt mukana myös meidän lapsiamme ikään kuin karjalaisen kotiseututyön kuunteluoppilaina. Valamo näkyi Mantsinsaareen Tarjan isä, Pekka Jormalainen, on syntynyt vuonna 1926 Mantsinsaaren Peltoisten kylässä. Äiti Sinikka (o.s. Piispanen), on syntynyt Mikkelissä. -Isänisä, Andrei Jormalainen, oli maanviljelijä ja nuottakalastaja, joka oli nuoruudessaan ollut myös laivoilla. Samoin laivoilla oli ollut hänen isänsä Mihail, jonka isä Nikit oli laivuri. Silloin käytiin kauppaa pietarilaisten kanssa. -Mantsinsaaresta oli säännöllinen laivayhteys kesäisin mantereelle, Salmiin, Pitkärantaan ja Sortavalaan sekä Valamon saarille. Valamossa isä pääsi lapsena käymään useita kertoja myös moottoriveneellä, koska se oli lähellä ja näkyi kotiinkin. Salmissa Pekka Jormalainen ehti käydä vain kahdesti ennen talvisotaa. Hän oli siellä seitsemänvuotiaana kulkutautisairaalassa kurkkumätäpotilaana noin puoli vuotta yksin, ilman että kukaan pääsi katsomaan. Toinen kerta oli, kun isä käytti hänet lääkärissä mantereella. -Evakkoonlähtö 1.12.1939 oli hänelle ja hänen Pauli-veljelleen seikkailu, koska pojat eivät olleet koskaan aikaisemmin päässeet auton eikä junan kyytiin. Ensin saarelaiset vietiin Uuksalonpäähän ja sieltä kuorma-auton lavalla Uuksun asemalle. -Talvisodan evakkopaikaksi tuli Leppävirran Haapamäen kylä. Vuonna 1941 he saivat pika-asutustilan Haukiputaalta, jossa isä kävi kotiteollisuuskoulun ja jonne rakennettiin uusi koti vesikattoon saakka. Lähes pakko käydä juurillaan Jormalaiset lähtivät takaisin Mantsinsaareen vuonna 1942. Pekka Jormalainen ehti käydä ennen jatkosodan päättymistä armeijan ja palvella rannikkotykistössä Käkisalmessa ja Valamossa. -Kun isä kotiutui sodasta 5.10.1944, kotiväki löytyi Tervosta. Isoisä osti Maaningan Ahkiolahdelta tilan vuonna 1947. Isä lähti jatkamaan Sortavalassa aloittamiaan opintoja Raumalle ja valmistui opettajaksi vuonna 1948. Elämäntyönsä hän teki opettajana ja koulun johtajana Anttolassa. Karjalan menetys oli luonnollisesti kova juttu, mutta Andrei Jormalainen hautasi perheineen paluuhaaveet tyystin ja keskittyi rakentamaan uutta elämää. Tarja ei muista Ahkiolahden papan koskaan hänen kuullen haikailleen Mantsiin takaisin. Hänen elämänasenteensa oli ”nygöi on hyvä”. -Karjalaisuus tuli esiin uskonnon kautta. Isällä oli ikoni makuuhuoneessa ja usein kävimme jouluaattona Mikkelin ortodoksisessa kirkossa, jonne oli matkaa 25 kilometriä kotoa Anttolasta. Isän äidin muistan hartaana ortodoksina ja hän myös siunasi meidät aina, kun lähdimme kotimatkalle Ahkiolahdesta. Isä osallistui joihinkin Salmi-seuran tilaisuuksiin, etenkin niihin, jotka liittyivät Mantsinsaareen Lisäksi hän kirjoitti artikkelin kirjaan Laatokan Mantsi. Karjalaisiin kesäjuhliin isä ja äiti alkoivat osallistua vasta, kun me lapset olimme kasvaneet. -Tunnen itseni itäsuomalaiseksi, anttolalaiseksi, jolla on uskonnon kautta vahvat siteet karjalaisuuteen. Jostakin syystä käynti juurilla, Salmissa, Mantsinsaarella ja Valamossa on äärimmäisen tärkeää. Alan aina jo paluumatkalla suunnitella uutta käyntiä. Isovanhempien äidinkieli livvi Pekka Jormalainen kävi Leningradin kautta Valamossa vuonna 1989 ja sen jälkeen vuodesta 1990 lähtien hän on käynyt lähes vuosittain Mantsinsaaressa. -Kun minä olin ensimmäistä kertaa Mantsissa, isä toimi oppaana. Sain istua isän kanssa hänen entisen kotitalonsa portaiden kivijalalla. Silloin näin edessäni hänen sielumaisemansa ja aloin ymmärtää, miksi järvi, kalastus ja luonto yleensä merkitsevät hänelle niin paljon. -Isovanhempani puhuivat keskenään ja myös meille lapsenlapsille livviä, koska se oli heidän äidinkielensä. Lapsena en ymmärtänyt, että se oli eri kieli. Kieli unohtui, kunnes 1990-luvun puolivälissä kävin Karjalatalolla karjalaisten kielten seminaarissa. Siellä sain kipinän opiskella livvin kieltä. -Olen ollut livvin kielen kursseilla Aunuksessa ja Petroskoissa. Olen opiskellut sitä Helsingin ortodoksisen seurakunnan kurssilla. Lisäksi tilaan kerran viikossa ilmestyvää Oma mua –lehteä. Tarja toivoo, että jos Karjalan palauttaminen on kokonaan poissuljettu, Suomen ja Karjalan välinen raja olisi avoimempi länsirajan tavoin. Kokemuksesta hän sanoo myös, että luontomatkailu Karjalassa on haasteellista ja antoisaa. Markku Summa Karjala-lehti 21.12.2006
