Heinäluodon johtoloisto
Vuonna 1845 rakennutti kauppias Gromov Heinäluodolle Mantsinsaaren eteläpäähän omalla kustannuksellaan loistotornin puusta ja kustansi sen hoidon aina vuoteen 1860 jolloin valtio otti sen huostaansa antaen sen hoidon tullilaitokselle. Se oli rakennettu tavallisen suomalaisen kellotapulin muotoiseksi. Valaistuslaitteena oli kaksi lamppua, joiden takana oli hopeoidut 24,5 tuumaa korkeat ja 23,5 tuumaa leveät heijastimet. Myöhemmin tehtiin valaistuslaitteeseen parannuksia. Vuonna 1868 joutui loisto luotsilaitoksen hoitoon, jonka toimesta vuonna 1878 rakennettiin uusi tiilinen torni entisen puisen tornin tilalle ja se varustettiin ajanmukaisella loistolaitteella. Loisto muutettiin 1920-luvun lopulla kaasuloistoksi ja se oli ilman vakinaista vartijaa.
Sirnitsän johtoloisto
Luotsihallitus teki 25 päivä lokakuuta 1887 esityksen Sirnitsan johtoloiston rakentamisesta Mantsinsaaren ja Lunkulansaaren salmeen ja laski sen tulevan maksamaan 600 markkaa, jonka lisäksi vuotuisena kunnossapito- ja hoitokustannuksina tarvittiin vuosittain 260 markkaa. Senaatti antoi suostumuksensa tähän vielä saman vuoden lopulla ja loisto alkoi toimintansa vuoden 1888 aikana. Loisto toimi öljyloistona aina talvisotaan saakka alkuperäisessä puisessa loistorakennelmassa.
Leppäniemen johtoloisto
Luotsihallitus esitti 17 päivä marraskuuta 1888 että Mantsinsaaren pohjoispäähän Leppäniemen edustalla olevalla Tiraksaarelle rakennettaisiin johtoloisto. Senaatin myönnettyä tarkoitukseen varat rakennettiin johtoloisto puusta ja siihen asennettiin öljyvalolaitteet, jolloin se sai nimekseen Leppäniemen johtoloisto. Vuosisadan alussa poistettiin loiston puutelineet ja ne korvattiin kulmarautatornilla, jonka päälle asennettiin valurautainen kahdeksankulmainen loistokoju. Loisto toimii öljyä polttavana alueluovutukseen saakka.
Kuvien ja tekstin lähteenä on Salmi-Säätiön kustantama ja Anni Viljannon kirjoittama kirja SALMI Salmin Pitäjän Muistojulkaisu.