Salmin pitäjän Uuksalon niemen eteläpään itärannalla Uuksalonpäässä asuvan talollisen Aleksei Petrovin s. 19.12.1866 ja hänen vaimonsa Pelagia Dimitrjevan s. 24.1.1867 nuorin poika Vilho Vasili Alaukko meni naimisiin Miinalan kylästä kotoisin olevan Anna Stefanovan kanssa 14.5.1895. Marraskuun 18. päivänä samana vuonna syntyi Annalle ja Vasilille Uuksalonpäässä sijaitsevaan vaatimattomaan kotiin esikoistyttö.
Tyttö oli terhakas ja sai kahden viikon ikäisenä nimekseen Anastasia, kutsumanimeltään Nasti (isoäitini). Nasti oppi kävelemään 11 kuukauden ikäisenä ja hän alkoi myös tapailla ensimmäisiä sanojaan. Pikku Nastin elämän alku sujui ulkoisilta puitteiltaan sen ajan kaltaisesti.
Suomi oli siihen aikaan osa Venäjää. Autonomisen Suomen suurruhtinas oli Nikolai II (1884 – 1917), joka jäikin Venäjän viimeiseksi tsaariksi.
Venäjän vallankumous suisti hänet valtaistuimelta 1917. Suomi itsenäistyi ja ensimmäinen maailmansota jatkui. Anna äiti ei kerinnyt töiltään paljon esikoistaan paijaamaan.
Nasti oli vasta 1,5-vuotias, kun perheeseen syntyi toinen lapsi. Luoja ei antanut kuitenkaan Paraskeevaksi kastetun lapsen elää kuin pari kuukautta. Mutta kun Nasti täytti kolme vuotta, hän sai uuden pikkusiskon, joka kastettiin Matjaksi. Lapset varttuivat yhdessä ja Nastin ollessa 5-vuotias hän sai toisenkin pikkusiskon, Outin.
Nasti joutui nuoresta iästään huolimatta hoitamaan paljon Matjaa, koska äidillä oli pienokainen hoidettavana taloustöittensä lisäksi.
Nastia harmitti, kun hän ei päässyt leikkimään muiden pihapiirissä asuvien serkkujensa kanssa vaan aika meni Matjan hoitamiseen. Nastin lapsuus oli ankea. Koti oli vähävarainen pienviljelijän koti, jonka ainoa rahanlähde oli pyydettyjen kalojen myynti. Nasti joutuikin jo pienestä pitäen hyvin usein isän kaveriksi kalaan. Kalastamisen oppimisesta hänellä oli myöhemmin vielä paljon hyötyä.
Äidin aika kului pienempien sisarusten hoitamisessa ja talousaskareissa tai sitten hän oli raskaana. Uusia sisaruksia syntyi aina vajaan parin vuoden välein. Nastin aloittaessa koulunkäynnin hänellä oli 3 sisarta. Koulunkäynti oli alusta alkaen hankalaa. Hän ei pystynyt pienessä tilassa sisarustensa huudossa ja mekastuksessa lukemaan läksyjään. Äiti hoputti häntä sisarusten hoitoon tai taloustöihin. Myös isän kanssa kalastaminen sotki koulunkäyntiä. Aina isän lähtiessä nostamaan tai laskemaan verkkoja, Nastin piti lähteä soutamaan venettä. Kun koulukin oli vielä hankalan ja pitkän, aikaa vievän matkan takana. Nasti lopetti koulunkäynnin, pakollista oppivelvollisuuslakiahan ei siihen aikaan vielä ollut.
Nasti jatkoi työntekoa kotona vanhempiensa apuna. Perhe jatkoi kasvamistaan. Nastin täyttäessä 15 vuotta hänellä oli jo 4 siskoa ja 3 veljeä. Vanhimpana lapsena, Nastin oli lähdettävä jo 15-vuotiaana vieraan palvelukseen ahtaaksi käyvästä kodista. Hän saikin paikan lapsettoman varakkaan kummitätinsä perheessä, joka lupasi ottaa hänet kasvatikseen.
Nuoresta iästä huolimatta Nasti joutui tekemään kaikkia talon töitä, sekä miesten että naisten. Palkakseen hän sai ruuan, asunnon ja joskus jonkun vaatteen. Vuodet vierivät ja Nasti kaipasi kovasti kotiin sisariensa seuraan. Mutta se ei toteutunut, vaan hän varttui aikuiseksi vieraassa ympäristössä. Vanhemmat sen sijaan olivat tyytyväisiä, kun kummiperhe lupasi ottaa Nastin omakseen ja lupasivat jättää hänelle kaiken omaisuutensakin.
Nastin ollessa parikymppinen, hän tutustui Mantsinsaarelaiseen poikaan Vasili Peiposeen, joka oli talon isännän kummipoika. Alkoi seurustelu, jota jatkui runsaat parisen vuotta. Avioliittoon nuoret vihittiin 18.11.1918. Suomi oli ollut itsenäinen yhden vuoden ja kansalaissotaa käytiin. Nasti oli silloin 23- ja Vasili 30-vuotias. Nuoripari aloitti yhteisen elämän kummiperheessään Uuksalonpäässä. Isäntä ja emäntä olivat hyvin nuukia. Nasti ja Vasili tekivät kaikki talon työt, saaden palkaksi asunnon ja ruuan. Kesä oli kovaa työaikaa ja kun Vasililla oli vielä ruusu jalassa, joutui Nasti raatamaan kahdenkin edestä.
Vuosi naimisiin menon jälkeen Nasti rupesi odottamaan esikoistaan, joka syntyi 19.lokakuuta 1919. Kolmen päivän kuluttua hänet kastettiin ja nimeksi annettiin Paraskeva, joka myöhemmin muuttui Eevaksi. Liekö lapsen syntymä ollut liikaa isäntäperheelle? Kun syystyöt oli tehty, ilmoitti kummiperhe heille, että emme tarvitse teitä enää, voitte lähteä lopullisesti. Kummiperhe palkitsi pitkäaikaiset työntekijänsä passittamalla heidät pienen lapsen kanssa pois luotaan tyhjin käsin.
Parin päivän kuluttua ilmoituksesta lähtivät Nasti, Vasili ja pikku Eeva veneellä kohti Vasilin kotitaloa Mantsinsaaren Peiposen kylään. Veneeseen mahtui kaikki mitä he omistivat, häälahjat mukaan lukien. Mukana kulki kaikki se, mitä nuoruusvuosina oli hankittu. Vasili kysyi saamattomia työpalkkoja oikeudesta. Oikeus velvoittikin kummiperheen maksamaan heille yhteensä 500 mk sen aikaista rahaa. Nastinkin osuus 500 mk:n palkasta vastasi liki 10 vuoden työtä. Mutta ei ollut saaduilla rahoilla siunausta. Vasili oli kova pelimies ja niinpä hän nytkin, kun rahaa oli, pelasi ja hävisi suurimman osan ”vaimonsa hankkimista rahoista”.
Kummiperhe jäi lähdön jälkeen kahdestaan pitämään taloutta ja tekemään töitä, joista he nuorten ansiosta olivat jo vieraantuneet. Seuraavana syksynä tapahtui kuitenkin ihmeellistä. Isäntä lähti Salmin kirkolle asioille. Emäntä teki aamuaskareitaan kun lyhty kaatui ja sytytti tulipalon. Emäntä kuoli tulipalossa ja kaikki heidän rakennuksensa paloivat maan tasalle. Isäntä järkyttyi tapahtuneesta niin, että sekosi loppu iäkseen.
Nasti ja Vasili asettuivat asumaan Vasilin kotitaloon Mantsinsaaren Peiposten kylään, jossa asuivat jo ennestään hänen kaksi veljeään Ivan ja Andrei. Vanhemmat Paavo ja Eeva Peiponen olivat kuolleet mutta pesä oli jakamaton.
Ivan oli naimisissa Paraskevan os. Bräyssy kanssa. Heillä oli silloin kaksi lasta Pauli ja Juulia, myöhemmin syntyivät vielä Aleksantra ja Anastasia, joista viimeeksimainittu kuoli nuorena.
Nuorempi veli Andrei (Antti) oli naimisissa Anni Ivanin tytär os. Peiposen kanssa. Heillä oli silloin kaksi lasta Siiri ja Aleksanteri. Myöhemmin perheeseen syntyi vielä Viktor, Lyydia, Arssi, Olga, Mikko, Kauko, Arvo, Aimo ja Leo.
Elämä Mantsissa alkoi siis kolmen perheen yhdeksän hengen yhteistaloudessa. Nasti oli kuitenkin ”onnellinen” päästyään pois piikomasta kummiperhettään. Elettiin pula-aikaa ja kulkutaudit veivät paljon ihmisiä hautaan. Ruokaa ei ollut kaikille ja osa ihmisistä oli aliravittuja ja alttiita kulkutaudeille. Espanjankuume tappoi paljon ihmisiä.
Nastin ja Vasilin perheellä ei ollut ruuasta puutetta. Heillä oli maata, jossa he viljelivät juureksia ja leipäviljaa. Heillä oli myös lehmiä ja miehet kalastivat Laatokalla. Kerjäläisiä kävi päivittäin heilläkin. Naisten leipomista leivistä annettiin aina osa näille ihmispoloisille. Silloin sosiaalihuoltoa ei ollut. Köyhien perheiden lapsia jopa huutokaupattiin vauraampiin taloihin, jotta pelastettiin perhe nälkäkuolemalta.
Vasilin veljien perheet kasvoivat ja asunto alkoi käydä ahtaaksi kolmen perheen asuessa saman katon alla. Koska kenelläkään veljeksistä ei ollut muuta ammattia kuin maanviljelijä, maat jaettiin neljään osaan ja jokainen rupesi viljelemään omaansa. Vanhin veli Pavel (Paavo), joka oli avioitunut ennen Vasilin naimisiinmenoa ja asui vaimonsa kotitilalla, vaati myös omansa. Jakamisen jälkeen oli omaa maata mutta ei omaa asuntoa. Niinpä Ivan alkoi kaataa puita talon tarpeisiin ja Andrei ja Vasili katselivat valmiita rakennuksia, jotka sitten siirtäisivät omalle maalleen.
Pareskeevan ollessa vuosi ja kolme kuukautta Nasti alkoi odottaa toista lastaan. Tyttö syntyi 1. marraskuuta 1921 ja sai nimekseen Aune (äitini). Oman asunnon tarve kasvoi entisestään. Yhteisasunto kun alkoi muistuttaa nykyistä lastentarhaa. Nasti hoiti lapsia ja teki Vasilin rinnalla maatöitä perheen elannon eteen. Aunen ollessa vuoden ja neljän kuukauden, Nasti alkoi odottaa kolmatta lastaan. Tyttö syntyi huhtikuun 1. päivänä 1923 ja sai nimekseen Nina. Vasili oli pettynyt kun viisihenkisessä perheessä ei ollut poikaa, muilla veljeksillä oli sekä tyttöjä että poikia.
Vuodet vierivät omaa kotia odotellessa ja Nastin hoitaessa kolmea tytärtään. Viisi vuotta oli kulunut avioliiton alusta. Niinan ollessa vuoden vanha Nasti alkoi taas odottaa lasta. Silloin heillä oli jo tietoa omasta kodista. He olivat ostaneet vanhan asunnon, jota ruvettiin siirtämään heidän omistamalleen maalle. Talon pystytykseen tarvittiin tietysti rahaa ja niinpä Vasili lähti hevosineen Valamoon metsätöihin. Nastille se oli raskasta aikaa, kun hän talon töiden lisäksi hoiti kolmea lastaan, joista vanhin Pareskeeva oli vasta 5-vuotias. Helppoa ei ollut Paraskeevallakaan kun Nastin apuna joutui hoitamaan pienempiä sisariaan. Sisaret kasvoivat ilman merkittäviä lelujaan ja perien aina isommiltaan vaatteensa.
Tammikuun 13. päivänä vuonna 1925 Nasti synnytti pojan. Poika oli pieni ja heiveröinen. Mistäs se olisi isoksi kasvanut, kun äidin ravinto oli niukkaa. Nasti lähetti viestin miehelleen Valamoon, että nyt meilläkin on poika. Tieto oli mannaa Vasilille, olihan hänelläkin nyt poika niin kuin toisilla veljeksillä, eikä hän ollut heitä huonompi. Iloissaan hän ajatteli, että poika saakoon hänen nimensä.
Nasti alkoi voimistua ja toipua synnytyksestä. Pieni miehen alku alkoi piristyä äidin hyvässä hoidossa ja vanhemmat sisaret pitivät hänestä huolta sillä aikaa, kun äiti oli karjaa hoitamassa. Olihan menossa sydäntalvi eikä ulkotöitä ollut.
Tammikuun 23.1925 pojan ollessa 10 päivää vanha, vanha nainen tuli kirkolta tupaan sanoma kädessään. Sanoman viesti oli: miehenne Vasili on kuollut sydänkohtaukseen tänä aamuna klo 5.00 Valamon apteekin odotushuoneessa. Oli kuin aika olisi pysähtynyt Nastin elämässä. Tieto rakkaan lähimmäisen poismenosta kuuden avioliittovuoden jälkeen tuntui uskomattomalta. Se päivä tuntui iäisyydeltä. Nastin mielestä kaikki luhistui. Mutta aika ei pysähdy vaikka kuinka suuri suru kohtaisi. Hänestä tuntui, että luoja ei ollut oikeudenmukainen. Ensin luoja siunasi hänelle pienen ajan sisällä neljä lasta ja sitten otti puolison ja lasten isän pois. Elämän voiman hän sai neljästä lapsestaan, jotka olivat vielä niin pieniä, vaikka heille olisi surun kertonutkin eivät he olisi sen suuruutta ymmärtäneet. Suru oli kannettava yksin. Hänestä oli tullut viisihenkisen perheen yksinhuoltaja. Nasti uskoi kuitenkin, että kenellekään Jumala ei anna niin suurta kuormaa, ettei hän jaksaisi sitä kantaa.
Tuli seuraava päivä ja oli aloitettava hautajaisten valmistelut. Munkki lähetti Vasilin ruumiin Valamosta saattajineen Mantsinsaareen, jonne jäätietä pitkin oli n. 40 km. Siinä rakas puoliso lepäsi arkussa jääkylmänä. Puhumatta mitään, kysymättä lapsistaan, pojastaan, jonka syntymän hän oli saanut tietää yhdeksän päivää aikaisemmin. Mahtoikohan Vasili keritä ennen kuolemaansa edes ajatella, miten hänen rakas puolisonsa selviää tässä maailmassa neljän pienen lapsen kanssa tai miten he saavat vielä keskeneräisen kodin valmiiksi. Vasili Peiponen haudattiin Mantsinsaaren hautausmaalle.
Elämä jatkui. Pojan nimeksi tuli Vilho, isän toiveen mukaisesti. Nasti hoiti karjaa, jota oli kolme lehmää ja vasikka. Keväällä saatiin muurattua uunit uuteen kotiin mutta rakennus oli kuitenkin niin keskeneräinen, että eteinen ja navetta eivät olleet edes omia tilojaan. Nastin isä Vasili oli ollut rakennusmiehenä ja oli perillä rakentamisesta. Hän tuli tyttärensä avuksi ja kesän aikana syksyyn mennessä saatiin talo valmiiksi, eteinen ja navetta erotettua omiksi tiloikseen.
Nasti oli ahkera emäntä. Yksin hän hoiti kaikki talon työt. Kesällä hän kävi kalassa naapurinsa kanssa. Illalla ”työpäivän” lopuksi laskettiin verkot ja ennen aamulypsyä ne käytiin kokemassa. Kalastus oli perheen ainoa tulonlähde. Valamon munkit auttoivat jatkossa perhettä rahallisesti ja ruokalähetyksin.
Elämä jatkui. Nasti kasvatti lapsensa, teki kaksi evakkomatkaa ja kotiutui sotien jälkeen Maaningalle maanviljelijäksi, jossa eli 98-vuotiaaksi.
Seppo Peiponen