Mantsinsaaren Peltoisten kylässä 25.10.1931 syntynyt Valto Antero Peiponen lähti tuonilmaisiin aamuyöllä 22. tammikuuta 2024 Helsingissä. Mantsinsaaren miehen pitkä ja antoisa elämä päättyi kohta Leila-vaimon marraskuussa 2023 tapahtuneen lähdön jälkeen.
Valto aloitti työuransa biologian ja maantieteen opettajana Lahden Lyseossa. Ura jatkui vuodesta 1970 lähtien Helsingin kaksoisyhteislyseossa (entinen Viipurin reaalikoulu), ensin opettajana sekä pian koulun rehtorina. Tieteellinen tutkimustyö kohdistui lintujen värimaailmaan, josta hän väitteli 1963. Koulutyö vei filosofian tohtorin ja eläintieteen dosentin energiaa ja aikaa tutkimustyöltä, mutta eläkkeelle päästyään hän saattoi palata rakkaan tutkimustyönsä pariin. Alkoi aktiivinen tieteellisten julkaisujen työstäminen. Eri kielillä kirjoitettuja artikkeleita kertyi kunnioitettava määrä. Teoksissaan ”Linnun silmin” (2000) ja ”Kehrääjälintu” (2004) Valto Peiponen tiivisti pääosan ornitologisista tutkimuksistaan.
Valto oli myös suuri synnyinseutunsa Karjalan ja erityisesti Mantsinsaaren ystävä. Hänen mittava urakkansa on teos ”Laatokan Mantsi, härkäuhrin saari” (1997, 2. painos 2008), jonka hän toimitti työryhmänsä kanssa. Kirja on todellinen karjalainen kulttuuriteko ja mantsinsaarelaisten menneisyyden aarreaitta. Kirjoitukset käsittelevät Mantsinsaaren elämää rauhan aikana – asutushistoriaa, luontoa, elinkeinoja, kansansivistystä, kirkollisia oloja – unohtamatta sotien aikaa ja evakkoon lähtöä. Yksityiskohtaiset kyläkuvaukset talonpaikkoineen ovat mieluista ja tervetullutta luettavaa sekä entisille mantsinsaarelaisille että heidän jälkipolvilleen.
Valto osallistui aivan viime vuosia lukuun ottamatta kaikkiin mahdollisiin karjalaistapahtumiin, usein kamera olallaan. Hän luki kirjallisuutta, lehtiä ja tutkimuksia Karjalasta ja karjalan kielestä. Valton kiinnostus yhteiskunnallisiin karjalaisuuteen liittyviin kysymyksiin säilyi, vaikka voimat hiipuivat. Tarton rauhan rajojen palautumiseen hän ilmeisesti uskoi koko ajan, ja teoksessaan ”Itsenäisen Suomen rajat” (2014) Valto selvitteli tätä mielestään kipeätä vääryyttä, jonka karjalaiset kokivat sotien seurauksena. Muistelen hänen tuolloin todenneen, että tämä on nyt se viimeinen kirja…
Ystävyyteni Valto ja Leila Peiposen kanssa alkoi vuonna 1963. Sain heiltä aikoinaan lahjaksi Elna Pelkosen kirjan ”Karjalan meren äärellä” (1959). Kirjan sanoma herätti minussakin kiinnostuksen omien salmilaisjuurien ja kodin kielen, livvinkarjalan, tutkimiseen. Vasta nyt jälkeenpäin olen oivaltanut, että sehän heidän tarkoituksensa olikin: saattaa salmilaisten jälkeläisille tuntumaa isiensä menetettyyn kotiseutuun. Kiitoksiini voinevat yhtyä kaikki salmilaiset sekä heidän jälkeläisensä, jotka tunsivat Peiposen pariskunnan.
Ylen suuri passibo, da kebjiet mullat!
Raija Pyöli
Lunkulansaaren evakkosuvun jälkeläinen