Laatokan koillisosaan Suuren Mantsinsaaren eteläpuolella sijaitsevalle Heinäluodolle rakennettiin ensimmäinen valomajakka 1845. Rakennuttaja ja majakan hoitaja oli salmilainen suurkauppias Gromoff. Puinen majakka opasti laivat Mantsinsaaren ja Lunkulansaaren väliseen salmeen, Salmin satamaan sekä pohjoiseen johtavalle suojaiselle rannikkoväylälle. Vuonna 1857 majakka siirtyi Suomen luotsi- ja majakkalaitoksen hoitoon.
Muutaman vuoden kuluttua kuitenkin havaittiin, että laho ja heikkotehoinen majakka oli korvattava uudella. Vuoden 1872 valtiopäivät myönsi määrärahan uuden kivimajakan rakentamiseksi. Majakan ja sen henkilökunnan rakennukset suunnitteli yleisten rakennusten ylihallituksen päällikkö Axel Hampus Dahlström. Työt aloitettiin vuonna 1876. Henkilökunnan asuin- ja talousrakennukset valmistuivat jo samana kesänä ja majakkatorni syksyllä 1877.
Pyöreä 21 metriä korkea tiilitorni muurattiin perinteisellä piippumuuraustekniikalla. Sen metrin vahvuista sydänpilaria kiersivät kiviportaat ylös vahtihuoneeseen ja lanterniiniin. Ranskalaisen toiminimi Sautter, Lemonnier & Co:n toimittama Fresnelin 3. luokan linssistö polttimoineen asennettiin pakoilleen keväällä 1878. Majakka näytti edelleen valkoista kiintovaloa, joskin sen kantomatka oli nyt kasvanut 10½ meripeninkulmaan. Valonkorkeus oli 23,7 metriä maasta ja 25,6 metriä Laatokan pinnasta.
Tornin ulkosivut maalattiin punaisin ja valkoisin karamelliraidoin lähes samanlaisiksi kuin niin ikään Dahlströmin 1875 suunnittelemassa Kaskisten Själgrundin majakassa. Majakat ovat muutoinkin lähes identtiset. Ainoa ero on, että Heinäluodon majakka on pari metriä lyhyempi.
Valolaitteen kaksisydäminen argand-lamppu vaihdettiin vuonna 1903 petrolikaasupolttimoon. Vuonna 1927 majakkaan asennettiin uusi AGAn kaasukäyttöinen valaistuslaite ja linssi uusittiin. Majakan uudeksi valotunnukseksi tuli kuuden sekunnin välein kahdesti vilkkuva valkoinen valo: 0,4 sekuntia valoa, 1,2 sekuntia pimeää, 0,4 sekuntia valoa ja 4 sekuntia pimeää. Vuonna 1934 majakka alkoi olla huonossa kunnossa. Sen tornin alin muurirengas oli haljennut ja torni oli vaarassa kaatua. Samoin tornin tiilet olivat murenemassa ja sisäosien puuraput osittain mädäntyneet. Majakka betonoitiin seuraavana vuonna ulkopuolelta uudelleen ja kaikki tornin ikkunat kehyksineen uusittiin, urakasta vastasi toiminimi Wiipurin Rakennusmestarit. Majakkatorni rapattiin ja kalkittiin myös sisäpuolelta 1930-luvun loppupuolella kahteen otteeseen.
Majakka jätettiin ensimmäisen maailmansodan aikana miehittämättömäksi ja sen henkilökunta palasi majakalle vasta sodan päätyttyä. Heinäluodon majakan rakennuksista käytiin vuonna 1919 ajoittain kiihkeäksi kehittynyttä kirjeenvaihtoa. Majakan pihapiiriin kuuluvat rakennukset olivat rannikkotykistön käytössä, mutta merenkulkuhallitus vaati tiloja pikaisesti Sotaministeriöltä itselleen. Heinäluotoon oli jokunen vuosi aiemmin valmistunut rannikkotykistöpatteri. Sen miehistö oli ottanut majakkahenkilöstön rakennukset omaan käyttöönsä keväällä 1918, koska muita majoitustiloja ei patterin miehistölle ollut tarjolla. Tämän seurauksena majakkahenkilökunta oli joutunut siirtymään pois asemapaikaltaan. Luotsipiiripäällikkö, vapaaherra Indrenius, oli myöntänyt luvan asuntojen käyttöön sotilasmajoituksessa, mutta tieto luvasta ei ollut tavoittanut Merenkulkuhallitusta. Tästä johtuen Merenkulkuhallitus syytti Heinäluodon patteria tukikohtanaan pitäviä sotilaita sekä majoitustilojen luvattomasta käytöstä että välillisesti syypäiksi majakan pimenemiseen. Majakka oli ollut pimeänä vapaussodan aikana, mutta syynä ei ollut rannikkotykistön sotilaat, vaan sotatila. Merenkulkuhallitus kritisoi tilannetta, jonka se katsoi olleen rannikkotykistön syytä, mutta III Rannikkotykistöpataljoonan komentaja totesi, ettei varmaankaan olisi ollut edes kenenkään etu opastaa venäläisiä sotalaivoja majakan valon avulla kohti omia rannikoitamme. Samoin hän totesi, että ”…minkäänlaista kauppamerenkulkua naapurimme kanssa idässä ei ole ollut ja töintuskin tulee olemaankaan ennenkuin Suomen ja Venäjän kesken syntyvät normaalivälit, jonka vuoksi majakka sellaisenaan on kadottanut tarkoituksensa…”. Vielä vuonna 1924 raportoitiin, että majakanvartijat olivat kyllä saarella, muttei heillä ollut mitään erikoista puuhaa eikä majakanhoitoa ollut järjestetty.
Syyskuussa 1922 majakan rakennukset palautettiin Laatokan luotsipiirin hallintaan. Heinäluodon majakka, majakkatorni ja kaasujohdot jäivät kesän 1944 suurhyökkäyksen seurauksena viholliselle. Sen loistolaitteet, kaasupullot ja linssistö evakuoitiin ennen kuin Mantsinsaaresta luovuttiin. Linssistö ja osa arempia ”tulituselimiä” kuljetettiin laatikoihin pakattuina Heinäluodosta tarkastusalus Laatokalla, ja niiden ensimmäinen evakuointipaikka oli erään luotsin sauna Rantueella. Majakoiden suhteen äkkilähdön tapahtuessa mahdollisuuksia oli melko vähän, ja laitteistoista pyrittiinkin ottamaan mukaan vain se mitä kyettiin käyttämään muualla uudelleen. Usein ajatuksena oli myös, että vielä joskus oma väki ottaa majakan käyttöön. Majakka säilyi lähes ehjänä läpi sotien. Nykyisin siinä on venäläinen rumpulinssi ja viiden vatin paristokäyttöinen valonlähde.
++++
Teksti on Johanna Pakolan kirjoittama tiivistelmä hänen kesäpäivillä 2023 Tervon Koskisydämessä pitämästään esitelmästä.
Hänen kirjoittamiaan tietokirjoja on mahdollista tilata täältä: Merimaanikon kauppa