Mantsinsaaren kyläkuvia VII
Kirjoittanut ja valokuvannut
T. E. Haaranen
VII ( I-VII)
Kun lähdin kesällä 1938 Mantsinsaaresta, saapuivat kotiini hyvästiä jättämään minun ja perheeni parhaimmat ystävät Feodosia Peššu ja ”Vanjan akku” eli Palaga Taušši, jotka asuivat keskenään aivan lähinaapureina Oritselän kylällä laajan peltoaukean reunassa. Molemmat he viettivät aivan yksinäisinä leskenpäiviään tavattoman siisteissä taloissaan. – Joimme siinä lähtökahvia ja muistelimme yhdessä viettämiämme kultaisia päiviä ja taisi eronhetki olla haikea molemmin puolin. Silmiin hersyneiden eronkyynelten seasta virkkoi Feodosia hijaisella ja sydämellisellä äänellään: ”Emmo, kultan’e herru ,
niä enembi eniä toisiammu näillä ilmazilla! Antakah Spuassa kaikki hyvät blahosloslovenjat sinul da koko perehellesi!” Palaga yhtyi tähän kauniisees toivomukseen. Niin sitten kävikin, että tapaaminen jäi viimeiseksi. Raskas evakkotaival mursi kummankin vanhuksen voimat ja mentävä oli sinne, minne kaikki toisetkin Mantsinsaaren häränuhrijuhlassa mukana olleet olivat jo matkanneet.
Olin Palaga Tauššilta ja hänen sisareltaan Ofimta H o t a r i l ta kirjoittanut muistiin parisentuhatta itkuvirren säettä, sillä kumpikin he olivat hyvin taitavia ”iänelläitkijöitä”. Kun nyt lausuin kiitokseni Palagalle tästä, yhtyivät mummot pyytelemään:”A kun kuolemmo, kirjoita sie, kallis kntamo’ne, meill itkuvirzi lehteh!” Lupasin tämän tehdä, mutta väliin tulivat sodat ja muut ankeat ajat, minkä vuoksi eronhetkellä antamani lupaus on jäänyt täyttämättä.
Feodosia Pessu omasi herkullisten ja suussasulavien piirakkain tekotaidon. Aika on siroitellut unohduksen tomua monen rakkaan muiston ylle, mutta niiden joukosta nousee aina Palaga kirkastuneena ja läheisenä. Hänen kauttaan minulla oli ensimmäinen tilaisuus tutustua itkuvirsimaailman ihanaan aarteistoon. Feodosia Peššu taas ikään kuin kuului perheeseeni. Hän asui meillä useinkin viikkokausia kehräten lankaa ja parsien sukkia sekä ennen kaikkea paistaen herkullisia riissipiirakoita, joiden teon hän oli oppinut paremmin kuin kukaan muu.
Muistikuva kummastakin mummosta pulpahtaa toinen toisensa jälkeen esiin ja sydämessäni siunaan noita herttaisia vanhuksia, joiden kasvoilla aina asui hyvä hymy.
Äskettäin löysin papereitteni joukosta kellastuneen lehden, jolle aikoinaan olin kyhännyt itkuvirren yhteisesti sekä Palaga Tauššille että Feodosia Peššulle. Saakoon se nyt, vaikkapa myöhäänkin, nähdä päivänvalon ja täyttyköön antamani lupaus!
Hyville mummoille, Palagalle ja Feodosialle,
Mantsinsaaren Oritselästä
Ofimja Hotari itkee hyvää osaa sisarelleen Palaga Taussille. Taiteilija Toivo Talvi-vainaja on maalannut tämän valokuvan mukaan suurikokoisen taulun ja laatinut etsauksen, josta jäljennöksen näkee monen karjalaisen seinällä.
—–
Jo on minun ihamuzis kai puuhuot
puuvvuksis jo on kaikki
mielimtsäseni pahoil mielil,
kun olet, läylemöizeni, lähtenyt
näiltä ilmoin elettyziltä igäziltä,
kun olet kuldoikägön’e, kuukah-
tannut pihamuazien pihlaipuust’
. Nygöi on, vualijazeni-jytys, miun
vesselät veriäpielyöt vallan
vetyzilläh,
kyntömuahuzet on kylläl kyynelis
da ogahan’e ozramua on
ounastunnut,
kun olet, muamozeni-jytys nygöi
jo muatunut rukka!
Et tule eniä, elättäzen’, meity
tunnustelemah
etgo, kasvattajazeni-jytys, minuu
kargiudu kaunehil silmil
kattselemah,
Kolmen hengen kyläkirkko,
Siitarin tsasouna Mantsinsaaressa.
et tule, ehoittajazen’, kukon kuulu-
mattomil’ aigazil kuvastelemah,
etgo lintuzien liikkumattomil’ aiga-
zil liivastelemah!
Hot’ ollet jo itše, saunoinsynnyttä-
jäzeni-jytys,
soloveilintuzena Spuassazien suuris
saduzis
libo kiurulintuzena kitšerrellet
kirkkahis ilmazis,
vaigo vallan valgiannu valtajout-
sena sovvellet vesselii vesii myö!
Vuotas, vualijazeni-jytys, rubien
sinulta, kylmännyt, kyzelemäh:
Oltingo sinul, valgiazeni, vaigiet
lähtözet näiltä ilmazilta,
vai lähtigö ruttoloil lähtözil il-
moin
elettyziltä ižunnoilta igäziltä!
Vietiingö sinuu, armas-armozeni,
vihantoja viitoja myöten,
kun lähtit vakkinazille veräjäzil ?
Vai kauniiden kasvirantazien kaut-
tako sinuu, kultan’e, kul’l’etel-
tiin ?
Taluttiingo sinuu tšomii zolotoi-
peškudorogazii pitkin
näille uusille uksuzil ?
Kultan’en kul’l’eteltavani, oltiingo
leviet juamazet
i kuldazet kujozet kul’l’eksie
vaigo oldih, aseteltuzen’, ylen ahta-
hat kudžoindorogazet ?
Piteligö, maksazeni, matkavuo ma-
gieloi marjamuazii ?
Viego oli orh’oinmarjamuan laijjas
mezikaivon’e
kuldazien kauhazien ker kieldy
kirvoittamas ?
Opis nygöi, sammunut, sanelemah:
Vietiingö sinuu viišiltoistu viljoi-
varsazil
lämpimien Spuassien etyzih ?
Avattiingo sinul Pedri da Puavil
Avramanaiguhizet
Ruajun veräjäzet kaksilltoištu avai-
mil ?
Oltiingo sinuu vastaan ottelemas
kallehet Spuassaset,
kun tulit, tuomen’uikukka, tunte-
mattomil ovizil ?
Taluigo sinuu näihin etyzih Gau-
riilei i Mihailei-arh’angeli ?
Oltiinko sinuu ottelemas kai kal’-
l’ehet syntyzet,
kuadentšoin kauhazien kera,
luadanansavuzien kera kai luadu-
syndyzet,
valgieloin vahatuohukzien kera kai
val’evot syntyzet ?
i tulituohuksien kera kai tunto-
syntyzet ?
Istoitettiinko sinut, itkemäzeni,
stolboovoin stolan iäreh
pedranluisessa perttizessä ja
pantiingo sinulles kulduzärvikup-
pizet eteh
i kruašnoit luzikkaset ?
Ja kun oldih jo jallat väsyksis do-
rogazien kualelemisesta,
annettiingo sinul kantšuatnoit kra-
vattizet ?
asnitsitko, armas-armozeni, lämbi-
mät alustilazet,
allilinduzien untuvazet alusposteli-
zet,
pehmiet pielukset i otluašnoit od’i-
jualat ?
Kannettiingo kal’l’ehet syntyzet si-
nulles kajainhöyhenyöt
kantapiähyzien i piätšköin höyhenyöt
piähyzien alle näiks yöhyziks ?
– – –
Heitän jo sinultas, kylmännyt, ky-
selendän, ethäi, onehtunnut, eniä otvie-
tuitse.
– – –
Anna vai suuret suutoherrat hyvin
sinuu suudittahes
siel suurissa suutoperttizis!
Anna tulis oma anheli sinulles pa-
rahimpii ozasii antelemah !
Anna Spuassazet sinuu parahim-
malla blahossloven’nalla
blahosluavikkah !