Blogi on kirjoitelma, jossa voi olla mukana mielipidettä, pohdiskelua, todistelua, väitteitä tai vain kerrontaa – ja tässä ikään kuin blogipalstan pohjaksi tarinaa ja pohdintaa Karjalan toisesta maakuntalaulusta: Jo Karjalan kunnailla lehtii puu.
Valter Juvan suurimmaksi ansioksi voidaan nostaa se, että hän oli ensimmäisiä suomeksi kirjoittavia runoilijoita. Hänen tunnetuimmaksi runoksi on ajan saatossa noussut Italian matkalla koti-ikävissään kirjoitettua uusromanttinen Karjala-ihannointi Karjalan Kunnailla.
Runossaan hän on varsin hienosti saanut maalattua kaipuun maiseman, maiseman jota ei tuulet riepottele eikä sade hakkaa. Kaiho sinne on kuitenkin ollut ”ponneton” – eli mikäli oikein ymmärrän niin ikävä on mutta ei välineitä tai mahdollisuutta muuttaa tilannetta ja siirtyä ihannemaisemaan. Tämä kohtahan on ajan saatossa muuttunut muotoon ”pohjaton”, jonka merkitys on aika erilainen kuin alkuperäisesti kirjoitettu.
Valter Juvan kohdallahan tässä ei voida puhua varsinaisesta kotiseudunkaipuusta, hän kun oli kotoisin ja asustellut lähinnä Hämeessä ja Pohjanmaalla – vasta reilusti myöhemmin hänen kotipaikakseen tuli Viipuri. Toisaalta – kotiseutu on enemmän sielunmaisema kuin varsinainen paikka; siinä mielessä on tietysti väärin sanoa, kuka voisi oikeasti kaivata ja minne.
Todennäköisesti Valter Juva olisi näinä päivinä hämmästyksissään siitä, kuinka tunnettu ja pidetty hänen runonsa vieläkin on – ja samalla se on luonut mielenkuvan ja sisällön jo usealle sukupolvelle Karjalasta. Varsinainen maakuntalaulu eli Karjalaisten Laulu on enemmän poliittista ja yhteiskunnallista tasoa tavoitteleva. Siksipä ehkä Valter Juvan teksti on puhutellut aina itseänikin enempi luonnon ja ympäristön kuvauksensa vuoksi.
Karjalan Kunnailla / Valter Juva 1902
Jo Karjalan kunnailla lehtii puu,
Jo Karjalan koivikot tuuhettuu,
Käki kukkuu siellä ja kevät on –
Vie sinne mun kaiho ponneton.
Ma tunnen vaaras ja vuoristovyös
Ja kaskies sauhut ja uinuvat yös
Ja synkkäin metsies aarniopuut,
Ja siintävät salmes ja vuonojes suut.
Siell’ usein matkani määrätöin
Läpi metsäin kulki ja jylhäkköin,
Ja vuorilla seisoin paljain päin,
Mist’ uljaan Karjalan eessäni näin.
Tai läksin kyliin urhojen luo,
Miss’ ylhillä vaaroilla asui nuo;
Näin miehet kunnon ja hilpeän työn
Ja näin, miss’ sykkii Karjalan syän.
Jo Karjalan kunnailla lehtii puu,
Jo Karjalan koivikot tuuhettuu,
Käki kukkuu siellä ja kevät on –
Vie sinne mun kaiho ponneton!