Mantsinsaaresta palaamaan
kahden he lähtivät Laatokan jäitse.
Virkkaneet eivät sanaakaan
kun hiihtivät kotirannan jäitse.
Yö oli synkkä ja musta,
ei valon pilkahdusta.
Viis oli veljestä Karjalan.
Kaikki he riens’ sotatorven soittoon.
Kolmepa Laatokan saarihin kaatui
uskoen Suomen voittoon.
Äiti ja sisaret nuorimmat
syksyllä läntehen siirtyivät.
Taatto jo vuosien takaa
Mantsin mullassa makaa.
Sinne ne jäi kodin rauniot
pommit on pirstoneet rantapuutkin.
Jäi ”Pyhät Ristit”, jäi kalmistot,
jäi Pääsiäiskellot, jäi muistot muutkin.
Veljeni miksi sä hiihdä et.
Miksikä itsekin viivyttelen.
Länteen raskasta matkaa
Mantsin sankarit jatkaa.
***
Ruonon kirjoittaja on jäänyt tuntemattomaksi. Sen lähetti Tamara Anttonen Savonlinnasta.