Porukkamme kevätreissu epäonnistui terveyssyistä. Onneksi syysmatka korvasi kaiken. Asuimme jälleen Salmissa eläinlääkärillä Nikolain ja Valentinan luona hyvässä täyshoidossa.
Ihan ykkösluokan päivä Mantsinsaarella onnistui täydellisesti Ivanin kyydillä. Hän on erakko Aleksein poika. Ensin ajoimme autolla Pöllän rantaan, sieltä Nikolai, Nadjan mies, kyyditsi veneellään pengersillalle ja tästä reissu alkoi Ivanin traktorin kyydissä. Välimatkat tuntuivat nyt lyhyiltä. Istuimme traktorin peräkärryn lavalla etsien sukulaistalojen paikkoja ja kantarelleja, jotka Ivan juoksi meille poimimaan! Ilman väsyneitä jalkoja köröttelimme ja nauroimme makeasti menoamme.
Ensin ajoimme Oritselkään, sieltä tsasounan ohi laskeuduimme Longoinlahdelle, jossa maistuivat nuotiomakkarat termospullokahvin kera. Siellä ensimmäiset hirvikärpäset iskivät iholle. Longoinlahden hiekkaan Ivan piirsi norpan ja osoitti Laatokkaa, jossa norpat olivat nousseet kiville lepäämään. Elekielellä hän kertoi lisää ”jotakin”. – ja totta tosiaan, näimme, mitä vanhempamme olivat kertoneet. Laatokan horisontissa siinsi Valamon pääkirkon torni.
Tyytyväisinä nousimme takaisin ”karjaportille” ja kaarsimme Lettukatua kasarmialueen pellon reunaan. Täällä Martti osoitti tykkien paikan. Sieltä pellon vastakkaisella puolella seisoivat ja ampuivat tarkasti sotiemme sankarit, ”2 tykkiä”. Kun palasimme Oritselän tsasounalle, kaukana näkyi Martin kodin pihapuu. Konoilassa Martti syntyi keväällä 1944 ja joutui lähtemään evakkoon pahvilaatikossa samana kesänä. Täällä olemme jälleen.
Oritselän ja Työmpäisen risteyksestä suuntasimme kohti Terolaa. – Eipä näkynyt enää Prokin siivetöntä, 2-kivistä tuulimyllyä keskellä peltoa. Tiekin oli huonossa kunnossa. – Ivan ajoi hitaasti. Keikuimme lavalla ja kumartelimme porukalla kosteita puiden oksia väistellen. Matka Terolaan tuntui yllättävän pitkältä. Tie parani vihdoin Mösöjen jälkeen. Kun laskeuduimme Lutunmäkeä alas, Ivan kaasutteli täysillä valtatietä! Pian ohitimme Työmpäisen koulujen rauniot, kohta lähti tie tsasounalle ja siinä heti alkoivat Työmpäisen peltoaukeamat. Keskellä peltoa meni aikoinaan vanha doroga, josta Mantsinsalmi näkyi hyvin ennen sotia. Nyt rannat ovat metsittyneet. Dorogan varrella oli taloja: Tähtivaara, Silpala, Suvinen ja isäni koti Leskinen, jonne oli ihan pakko kipaista heinikon ja Suvisen raunioiden ohi.
Nyt voimme aistia, miltä esi-isistämme tuntui kävellä tämä 8 kilometrin taival pengersillan alusta Työmpäiseen. Varrelle jäivät mm Karhatsut, Prokit, Pankolaiset, Mösöt, Savinaiset ja Kokotit.
Hyvillä mielin palasimme Nikolaille syömään ja saunomaan. Istuimme viimeistä iltaa yhdessä Karnauhovien tuvassa. Mielenkiintoista oli kuulla Valentiinan tulkkaamana, että Nikolai toimi Salmin sovhoosin (Plemsovhoz) eli neuvostotilan pääeläinlääkärinä vuosina 1973-2002. Saman sovhoosin lehmäprikaati toimi Mantsinsaarella. Alkuvuosina Nikolain matka Mantsiin taittui Miinalasta Ural-moottoripyörällä, sitten hän ajeli Mossella ja viimeiset parikymmentävuotta Uaz-maasturilla. 1973 saarella oli 200 lypsylehmää, 50 työhevosta ja saaren eteläosassa turkistarhat minkeille ja naaleille. Vakiasukkaita oli 100. Oli koulu, kauppa, meijeri, poliklinikka ja 2 viiden hengen kalastusryhmää (prikaattia). Pelloilla kasvatettiin kaalia, perunaa ja kurkkua. Härkämäen bunkkereihin tehtiin kesällä rehua. Sitä syötettiin lehmille talviaikaan.
Seuraavana päivänä oli aika palata Suomeen. Ostokset Pitkärannassa, pysähdys Korianojalla ja Ruskealan marmorikaivoksella. Monta mielenkiintoista paikkaa kotimatkalla.
Infona Salmiin matkaajille: Ensi kesänä on hyvät tiet ajella Salmiin. Niitä korjataan nyt ripeästi.
Parhaat kiitokset Annelille, Martille ja Timolle ihanasta matkaseurasta.
Leila Veikon tytär Vänni os Leskinen
