Mantsinsaaren kirkko: Kuvaaja Jorma Pohjanpalo 1937. Museoviraston kokoelmat.
Mantsinsaaren kirkko sijaitsi alun perin Salmin Kirkkojoen kylässä. Tämä Herran kasteen muistolle pyhitetty kirkko oli rakennettu vuonna 1786. Kirkko oli rapistunut jo 1800-luvun alussa. Niinpä Hengellinen Konsistori määräsi kirkon purettavaksi vuonna 1839. Olihan Salmin Tulemajoen varrelle valmistunut uusi kivikirkko 1824. Seurakunta ei kuitenkaan purkanut kirkkoa, vaan kirkko kunnostettiin vuonna 1866. Kustannusarvion oli tehnyt Viipurin läänin arkkitehti Wilhelm von Karm. Loppuvuodesta 1874 seurakunta anoi lupaa Hengelliseltä Hallitukselta, Viipurin lääninhallitukselta ja Senaatin talousosastolta kunnostetun kirkon siirtämiseksi Mantsinsaarelle Peltoisen kylään. Senaatti hyväksyi siirron päätöksessään 20.1.1875. Myös Hengellinen Hallitus antoi puoltavan lausunnon. Talollinen Mihail Wasilijeff Kosloff lupautui korvauksetta luovuttamaan tilastaan Nro 11 kirkolle tontin, jonka pituus oli 10 syltä ja leveys 4 syltä.
Siirron ja rakentamisen kustansivat mantsinsaarelaiset. Kirkko vihittiin käyttöön 14.9.1879 ja pyhitettiin Kristuksen Kunnioitettavan ja Eläväksitekevän Ristin ylentämisen muistolle. Kirkon koko oli 22 m x 8,25 m x 8 m. Seinät olivat hirsiset ja lautavuoratut, päällä pärekatto, ja kirkkoa lämmitettiin neljällä uunilla.
Vuonna 1883 alttaria jouduttiin kunnostamaan. Välikatto laudoitettiin ja maalattiin valkoiseksi. Lattialankut uusittiin ja maalattiin keltaisiksi. Myös kirkon tontilla tehtiin aidan kunnostustöitä. Kirkon ympärille oli pystytetty puuaita ja edellisenä vuonna. Vuonna 1883 aidan portti maalattiin vihreäksi. Itse aita oli keltainen. Kirkon ulkoseinät sekä kellotorni maalattiin uudelleen 1888.
Uunit uusittiin 1909. Saman kunnostuksen yhteydessä kirkkosalin sisäseinät vuorattiin. Kunnostus tehtiin seurakuntalaisten varoin, mistä kehkeytyi kiistaa Työmpäisen kylä väen kanssa. Kirkkoherra Nikitinski oli vaatinut Työmpäisen tsasounan varoja käytettäväksi kirkon korjaukseen. Kyläläiset olivat kieltäytyneet luovuttamasta varoja, sillä kylän oma tsasouna oli myös kunnostuksen tarpeessa. Uusi kellotorni rakennettiin 1928. Tornissa oli yhdeksän Pavel Stsukin lahjoittamaa kelloa, joista suurin painoi 1250 kg. Kellot oli valettu Pietarissa Orlovin tehtaalla. Kirkossa oli alun perin pärekatto, mutta seurakunnan kokous päätti 1.9.1929 vaihtaa peltikaton.
Kirkon ikkunat 1930-luvulla eivät olleet alkuperäiset. Kirkon ikkunoiden uusiminen on voinut tapahtua joko vuoden 1909 kunnostuksen yhteydessä, jolloin sisävuoraus uusittiin, sillä monesti ikkunoiden uusiminen tapahtui seinien vuorauksen yhteydessä. Todennäköisesti ikkunat uusittiin vasta 1920-luvun lopulla, sillä ikkunat olivat täsmälleen samanmalliset kuin Oritselän tsasounaan vuoden 1926 jälkeen laitetut ikkunat. Seurakunnan kokousten pöytäkirjoissa ei ole kuitenkaan mainittu ikkunoiden uusimista. Mainintaa ei löydy myöskään kirkon ulkokuoren uudelleenmaalaamisesta 190-luvulla, mutta on enemmän kuin todennäköistä, että kirkon seinät on maalattu uudelleen vuonna 1928 tapahtuneen kellotornin uusimisen jälkeen ja myös peltikatto oli maalattu, sillä katon kate vaihdettiin päreestä peltiin vuonna 1929. Kirkon ulkoseinät oli maalattu valkoisiksi ja koristelistat vihreiksi, peltikatto oli musta ja kupolit risteineen kullatut.
Kirkolta oli matkaa hautausmaalle noin 2 km. Hautausmaa sijaitsi Volanmäellä, hiekkaisen harjun kummulla. Vierestä kulki maantie. Kahden hehtaarin hautausmaa-aluetta kiersi puuaita, jossa oli puiset botskamaisin kaarin koristetut portit. Dokumentteja hautausmaan perustamisesta ei ole löytynyt.Peltoisen kylän ja ylipäänsä Mantsinsaaren asutushistoria periytyy katkeamattomana esihistorialliseen aikaan saakka. Asuttuja taloja saarella on ollut käytössä vuosivatoja. Paikalta on löydetty viikinkiaikainen hauta. Mantsinsaarella oli yleensäkin useita ja esihistorialliselta ajalta peräisin olevia uhripetäikköjä ja kalmistoja sekä kristillisen ajan kalmistoja ja tsasounan paikkoja. Esimerkiksi kirkolta noin 1,2 km koils-itään Raitasaaressa sijaitsi vanha tsasounan ja kalmiston paikka, josta ei ollut jäljellä enää havaittavia merkkejä 1930-luvulla. Esihistoriallinen uhripaikka sijaitsi Peiposenkylän Jetsunrannassa. Historiallisella ajalla oli Valamon luostari tuonut paikalle kiviristin, Nikolaoksen merenkävijäin suojelijan, ristin. hautausmaalta noin 1,5 km itä-kaakkoon Saukkasen kylässä sijaitsi myös ”muinainen” kristillinen kalmisto. 1930-luvulla paikalla oli muutama vanha kuusi, joiden alta oli erotettavissa jäänteitä sammaloituneista puuristeistä.
Tekstien lähde: Evakkokeskus: Karjalan kirkot ja tsasounat.