Väreihin ja muotoihin kudottu ääretön horisontti
Professori, tekstiilitaiteilija Oili Mäen useat salmilaissyntyiset tuntevat Murun Olgana, sillä rajakarjalainen tapa esitellä henkilö isän nimellä. Oilin kalastaja- ja viljelijäisä oli Nikta Vasiljev ”Mikki” Muru. Oili syntyi nuorimmaisena suureen perheeseen Salmin Mantsinsaaressa 10.5.1925 ja siirtyi tuonilmaisiin Espoossa 25.8.2011. Kuluneena vuotena on tullut sata vuotta tämän kansainvälisestikin tunnustetun taiteilijan syntymästä.
Oilin elämänpolku Laatokan rannan äärettömästä horisontista kansainvälisesti arvostetuksi tekstiilitaiteilijaksi on vaikuttava. Polku on ollut periksiantamatonta työtä, opiskelua, suunnittelua ja luovaa työtä. Talvisodan syttyessä Oili joutui jättämään kotinsa Salmin Mantsinsaaressa 14-vuotiaana. Oilin nuorimmaisen lapsen Onen mukaan ”äiti kantoi elinikäistä haavaa Laatokalta ja kodista lähtemisestä eikä koskaan siitä toipunut”.
”Ehdottomasti värit ovat olleet äitini inspiraation lähteitä, erityisesti kansallispukujen perinnevärit, sininen, punainen ja ruskean eri sävyt. Borealis-ryijyssä esiintyvät ruskean ja vihreän värit on saatu kotivärjäyksellä luonnon kasveista. Siinä näkyy kirkas punainen ja sininen”, näin toteaa Oilin One-poika.
Oili Mäen inspiraatio ja töiden aiheet syntyivät myös aivan arkisista tilanteista ja impulsseista. Wellamon neito kylpyhuoneen valkoisen oven pinnalle syntyi juuri kylvystä tulleen kuusivuotiaan tyttären olemuksesta. Kalevalainen veden valtias Wellamo-neito piirtyi näin nykyisyyteen ja myöhemmin tästä mustalla tussilla oveen piirretystä luonnoksesta tuli kuvakudos. Oili taltioi elävää elämää, joista teki saman tien luonnokset, taiteilijan poika One kiteyttää.
Kaipaus ja karjalaisuus
One-pojan mukaan äiti oli vaativa myös itselleen ja koki evakkona, ettei tullut hyväksytyksi. Tämä oli työteliäisyyden pohjavireenä. Äiti ei tavoitellut mainetta ja kunniaa, vaan sitä tuli luonnostaan taideteosten sivutuotteena. Taakkasiirtymänä One tunnistaa äidillä olleen vaativuuden, jota huomaa osittain itsekin kantavansa. Tämä on elämän eri käänteissä tuottanut haasteita ja ilmennyt esimerkiksi jatkuvana tsemppaamisena. Äiti oli kuitenkin vahva kannustaja. Lapsille hän asetti joskus riman korkeallekin ja rohkaisi yrittämään vähän enemmän.
Oili Mäen upeiden, isojen tekstiilitöiden taustalla on myös suuri määrä työtä ja ahkeruutta, lähtökohtana oli aito intohimo taiteen tuottamiseen. Päivien pituudet saattoivat olla 16- tuntisia. Hän työskenteli itseään säästämättä. Luovuus ja taide elivät hänessä, niiden kautta hän hengitti ja kehittyi – kenties näin jotain saavuttamatontakin ikävöiden. Kuolinvuoteellaan vuonna 2011 Oili Mäen maalaustelineelle jäi keskeneräinen luonnos savusaunasta.
Laatokan laineilta Mantsinsaaren perinteisiin
Oilin lapsuus oli vahvasti sidoksissa kotitalon arkeen ja luonnon rytmiin. Hän osallistui marjastukseen, sienestykseen, verkkojen huoltoon sekä pellavan keräämiseen ja käsittelyyn. Kodissa säilöttiin talven varalle marjat ja sienet, valmistettiin hapankaalia, suolattiin lihaa ja keitettiin hillot viinimarjoista ja mustikoista – kaikki ajan tavan mukaan.
Oilin isä oli monipuolinen ja arvostettu tekijä: maanviljelijä, kalastaja, veneiden ja rekien valmistaja sekä nuottakunnan päämies. Nuottakunta kokoontui ennen kalaan lähtöä juuri Oilin lapsuudenkodissa, mikä kertoo perheen keskeisestä roolista paikallisessa kalastuskulttuurissa.
Laatokka jäi Oilin sydämeen. Hän muisteli usein sen runsaita kalasaaliita ja kalastuksen haasteita suurilla aalloilla. Kalaa hän rakasti ja valmisti eri tavoin läpi elämänsä. Mantsinsaaren ruokaperinteet ja säilöntätavat kulkivat hänen mukanaan aikuisuuteen, ja hän välitti niitä eteenpäin seuraaville sukupolville – säilyttäen elävänä arvokkaan kulttuuriperinnön. One-pojalle ovat jääneet mieleen lapsuudestaan ainakin hapankaali, ruisleipä, karjalanpaistit, piirakat ja sultsinat sekä sienisalaatit, rosolli, savustettu lohi tai siika. Pääsisäisenä oli pashaa ja munien värjäystä sipulikuorilla.
Mantsinsaaresta käytiin usein Valamossa. Muistot luostarisaaren luonnosta ja ortodoksikirkosta olivat Oilille merkittäviä, ja muutamissa hänen ryijyissään ortodoksikirkkojen sipulikupolit ovatkin keskeinen kuva- ja motiiviaihe.
Kuvakudos lapsen silmin
Kuvakudokset valmistuvat kangaspuissa väärinpäin. Taiteilijan inhimillisestä arjesta kertoo seuraava kuvaus kauniisti: One muistelee, miten hän pikkupoikana istui kangaspuiden alla ja katseli kiinnostuneena syntyvää kuvaa. Taiteilija ei pystynyt näkemään tuotoksiaan vasta kuin valmiina. Äiti vain kutoi tunnollisesti kuvakudosta tietämättä lopputulosta. Hän näki lopullisen työn vasta valmiina. Vaikka äiti teki paljon työtä, hän huomioi lapset yksilöinä. He saivat osallistua kaikkeen ja olivat mukana näyttelymatkoillakin.
Arvostettu taiteilija sekä Suomessa että ulkomailla
Tukholma, New York, Pariisi, Osaka, Intia – Oili Mäen taide sai vastakaikua arvostetuista kansainvälisistä museoista ja taideyhteisöistä, välistä näyttelyjä tuntui olevan enemmän maailmalla kuin koti-Suomessa. Arvostusta hän sai myös kotimaassaan lukuisten kymmenien taidenäyttelyjen myötä, ja useat niistä olivat kutsunäyttelyitä. Taiteilijan muistiinpanojen mukaan näyttelyitä olisi ollut yhteensä yli 50 kpl. Näyttelyiden hyvien arvostelujen lisäksi hän sai Pro Finlandia mitalin 1973 ja professorin arvonimen 1978. Hänet kutsuttiin myös Lausannen taideakatemian jäseneksi v. 1982. Presidentin itsenäisyyspäivän juhliin hän sai kutsun kahdesti. Professori Mäelle myös myönnettiin taiteilijaeläke 65-vuotiaana, josta hän oli isänmaalleen erityisen kiitollinen. Muita valtionavustuksia tai apurahoja Oili Mäki ei taiteilijauransa aikana saanut.
Oili Mäen uran yksi merkittävä taitekohta oli hänen suuren kalevalaisen kuvakudoksensa ”Maailmojen synty” sijoittaminen YK:n Geneven Kansojen palatsiin vuonna1974.
Oili Mäki oli monin tavoin luova ja tuottelias, hän suunnitteli ja kutoi myös pellavatäkänöitä, kuultokudoksia sekä alttaritauluja. Taulujen, grafiikan ja muun kuvallisen ilmaisun ohella hän kirjoitti ja julkaisi myös useita runoteoksia ja muuta kirjallisuutta. Tunnetuksi hän tuli myös kirkkotekstiileistään. Luovuus löysi ilmaisumuodoikseen myös lasipuhalluksen ja tekstiilikankaiden suunnittelun.
Karjalan Liiton toimitiloissa Helsingin Käpylässä vieraat ottaa tänä päivänäkin vastaan Oili Mäen lämminsävyinen, iso neliosainen Karjalainen elegia -ryijy.
” Olemme tulleet äärettömään
Vielä minuutit seisovat edessämme.
Hievahtamatta, laskematta, toteen katsoen.
Kävelemme takaperin eiliseen – Punainen omena ja kellotaulut…” Oili Mäki, Valtakunnan satu 1974
Kirjoittajat Eeva Riutamaa ja Lea Lihavainen toimivat Salmi-Säätiössä. Kirjoituksen keskeisenä lähteenä on Oili Mäen kuopuksen, ja Professori Oili Mäen taidesäätiön puheenjohtajan, One Tirkkosen haastattelu sekä Oili Mäen muistiinpanot.
https://www.karjalanliitto.fi/viestinta/karjalan-kunnaat-lehti/karjalan-kunnaat-uutiset/2025/04/tekstiilitaiteilija-professori-oili-maen-syntymasta-100-vuotta.html