Mantsinsaari Seura ry
Vuonna 2002 Laatokan Mantsinsaarella matkailleessa ryhmästä hersynyt ajatus oman kotiseutuyhdistyksen perustamisesta on toteutunut ja seura perustettiin vuonna 2003. Seuran tarkoituksena on edistää Mantsinsaaren historian, kulttuurin ja perinteen tutkimusta, tallennusta ja tunnetuksi tekemistä. Myös nykypäivän Mantsinsaaren sekä lähiympäristön seuranta ja taltiointi sekä yhteiskunnallisesta että ympäristöllisestä perspektiivistä kuuluu oleellisena osana yhdistyksen toimintaan ja tarkoituksiin.
Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys järjestää tutkimusta edistäviä opintomatkoja ja tutkimusta sekä pyrkii julkaisemaan aineistoa Mantsinsaaresta. Tarpeen mukaan yhdistys tulee myös antamaan lausuntoja ja kommentteja aluetta koskevissa asioissa. Seuralla on nettisivut osoitteessa www.mantsinsaariseura.fi. Niiden kehittäminen eläväksi, saaresta kertovaksi tietopankiksi on eräs keskeisiä toiminnan muotoja. Seura on myös sijoittanut Mantsinsaaren pyhäkköjen paikoille muistolaatoilla varustettut ristit ja raivaa niiden ympäristön jäsenistö siellä matkaillessa.
Seuran hallituksessa ovat Tarja Vainio (puheenjohtaja), Kari Pössi (sihteeri), Hannu Hiltunen, Paavo Kokotti, Hannu Bolodin, Kimmo Mösö, Janne Peiponen ja Tuula Ala-Lahti.
Lauri Immonen kuvaili Mantsinsaarta varsin tyhjentävästi kirjassa "Kaksi tykkiä; Mantsinsaari talvisodassa":
"Saari on pitkänomainen, matalahko ulkosaari, josta etelään avautuu rannaton ulappa. Sen pellot ovat kiviset, metsät heikonlaiset ja rannat karut. Siinä on neljä suurehkoa kylää, kirkko korkealla mäellä, karjalainen tsasouna toisessa suurkylässä, ja sen talot ovat kaikki vanhaa, vankkaa karjalaista tyyliä, mökkikyliä lukuun ottamatta. Sen ympärillä lainehtii suuri Karjalan meri, jonka salmissa ja selillä saaren miehet ovat vuosisadasta toiseen laskeneet verkkojaan ja vetäneet nuottaa."
* Mantsinsaari Seura ry:n säännöt
Lisätietoja:
Tarja Vainio, pj
040-5905336
Kari Pössi
050-5641950
Paavo Kokotti
050-3085452
| Attachment | Size |
|---|---|
| Esite Seurasta ja saaresta | 597.62 KB |