Työmpäisten rukoushuone

Työmpäisten rukoushuone oli pyhitetty pyhän profeetta Elian ja suurmarttyyri Georgion muistolle. Hirsiseinäisen, pärekattoisen tsasounan koko oli 6 m x 10 m. ”Pyhäkön ikää ei kukaan tiedä. Se oli ollut monien vuosisatojen ajan salmilaisten keskeisimpänä pyhänä paikkana ammoisesta muinaisuudesta asti”. Vanhoissa veroluetteloissa Työmpäisten kylä esiintyy ensimmäisen kerran v. 1794. Tosin 1600-luvun asiakirjoissa samalla paikalla oli kylä nimeltä Selgäpää.

Vuoden 1907 aikoihin otetuissa valokuvissa suoraseinäisen runkohuoneen länsipäässä oli pohjaltaan kahdeksankulmainen kellotorni, jonka alaosan pystylaudoitetut seinät levenivät hieman ylöspäin. Kellotasannetta kiersi kahdeksan profiloitua pylvästä, joiden välissä oli umpikaiteet. Kattoa koristi harja-, otsa- ja räystäslaudat. Sisäänkäyntiä kattoi avoin katettu kuisti. Runkohuoneen pitkillä sivuilla oli kolme suorakaiteen muotoista ikkunaa. Tornin malli palautuu 1800-luvun alkupuolen tsasounien torneihin. Laatokan Mantsi –kirjassa tsasounan rakennusajaksi on ilmoitettu vuosi 1807.

Syyskyyn 12. päivä 1909 Työmpäisen kyläkunta piti kyläkokouksen, jonka oli kutsunut kokoon tsasounan isännöitsijä Stepan Vainio. Kirkkoherra Nikitinski oli vaatinut tsasounan varoja kirkon kunnostuskassaan. Kyläläiset kieltäytyivät yksituumaisesti luovuttamasta varoja ja päättivät kunnostaa oman tsasounansa. Tsaounan kellotorni oli niin huonossa kunnossa, ettei siihen voinut edes nostaa tsasounan uusia kelloja. Lisäksi katto ja lattia oli kunnostettava perinpohjin. Kyläläiset kääntyivät kirkkoherra Nikitinskin puoleen ja esittivät tsaounan kunnostustarpeen. Kirkkoherra kuitenkin hylkäsi ajatuksen ja vaati rahoja kirkon korjaukseen. ”Saari ei tarvitse tsasounia, kun on kirkko”. Kyläläiset kääntyivät Hengellisen Konsistorin puoleen ja anoivat lupaa tsasounan korjaamiseen ja vapaaehtoiskeräyslistojen laittamiseen. Vuoden 1910 tammikuussa kyläläiset lähettivät myös arkkipiispalle vetoomuksen tsasounansa kunnostamisen puolesta. Lopulta vuonna 1912 tsasouna voitiin kunnostaa. Kunnostus tuli maksamaan 2400 mk, mikä suoritettiin kyläläisten keskuudestaan keräämillä varoilla ja tsasounan omilla varoilla.

Vanha kahdeksankulmainen torni sekä eteinen purettiin, ja tsasounan länsipäähän rakennettiin uudenmallinen, pohjaltaan neliömäinen telttakattoinen kellotorni, jonka sivulla oli luukuin suljettavat ääniaukot. Tornin seinät oli pystylaudoitettu. Tornin katon räystäitä kiersi munasauvakuvioinen koristelauta. Uusi umpiseinäinen eteinen oli sisähuonetta kapeampi ja hiukan matalampi. Sisähuoneen seinät oli pystylaudoitettu, samoin eteisen päätykolmio. Muuten eteinen oli vaakalaudoitettu. Myös kivijalka laudoitettiin. Ulko-oven päälle tehtiin pieni neliömäinen valoikkuna. Oven edessä oli betoniportaat. Ikkunat olivat malliltaan T-ruutuiset. Pärekatto uusittiin. Munasauvakuvioiset koristelaudat olivat ilmeisesti jo vanhassa tsasounassa. Ne vain uusittiin. Tämä koristeaihe palautuu myös 1700-luvun loppupuolen 1800-luvun alkupuolen väliseen aikaan.

Kunnostus ja valokuvat osoittavat, että vanhan, alkuperäisen rukoushuoneen runko-osa käsitti kirkkosalin ja tornillisen eteisen, jotka olivat samanlevyiset ja yhtenäiset, todennäköisesti rakennettu yhtä aikaa vuonna 1807. Tsasounaa todennäköisesti kunnostettiin 1800-luvun puolivälin jälkeen, sillä suurehkot, suorakaiteen muotoiset ikkunat viittaisivat tähän. 1800-luvun alussa ikkunat olivat yleensä vielä pieniä. Samassa yhteydessä tsasouna sai ehkä ulkolaudoituksen. Ikkunoiden uusiminen ja laudoitus tehtiin monesti yhdessä. Ulko-oven avokatos saattaisi olla samalta ajalta peräisin. Sotakorvauslain asiakirjoissa ilmoitetaan rakennusajaksi ts. kunnostusajaksi 1880-luku.

Työmpäisen tsasounan vieressä uhrilehdossa oli häkkiuhrijuhlia varten uhrilihojen säilytyspaikka. Tämä yksinkertainen satulakattoinen, hirsirakennus oli alkuperältään ”ikivanha” ”Issukan” tsasouna, joka oli aikoinaan pyhitetty pyhän Andreaksen muistolle. Pohjaltaan neliömäinen tsasouna oli rakennettu niin korkeanalushirsikehikon päälle, että ulko-ovi sijaitsi lähes länsiseinän puolivälissä. Oviaukko oli suorakaiteen muotoinen eikä erillistä päällyspuuta ollut. Tyyppi oli hyvin yleinen ja pitkäikäinen Pohjois-Venäjällä, joten sillä ei ole merkitystä ajoituksen kannalta. Laudoista tehtyä satulakattoa koristivat tuulilaudat, profiloidut laudanpäät sekä harjakouru. Säilyneet valokuvat ovat kuitenkin niin epäselviä, ettei näiden muotoa tai koristelua voida tarkemmin määrittää. Suorat ulkoseinät oli kokonaan pystylaudoitettu, joten seinien tarkempi määrittelykään ei ole mahdollista. Sen sijaan alushirsikehikko on varmasti uusittu 1800-luvun puolivälin jälkeen, sillä se oli salvottu lyhytnurkalle ja hirret oli veistetty sileiksi. Vuonna 1096 otetussa valokuvassa on havaittavissa selvä epäsuhta siistin alushirsikehikon ja melko huonokuntoisen katon välillä. Pyhän Andreaksen, Issukan tsasounan ikää ei siis voi määritellä ulkonäön perusteella. Tsasouna on alun perin voinut olla suurempikin.

Työmpäisen tsasounaan liittyvät kylän ”häkkiuhrit”. Ilmeisesti jo Issukan tsasounan ajoilta asti kalmistossa uhrattiin häkinpäivänä (häkin päivän praasniekka heinäkuun 20. päivänä) ”häkkejä”, sonneja. Uhratun häkin lihat keitettiin kalmistossa tai viereisessä rannassa, ja väki kokoontui rituaaliaterialle. Lihaa uhrattiin myös vainajien muistolle. Loput lihat myytiin tsasounan hyväksi. Tämä häkinpäivän praasniekka periytyi ilmeisesti pakanalliselle ajalle asti, ja sitä vietettiin joka vuosi viljan kypsymisen kunniaksi. Kansan kääntyessä kristinuskoon Pyhästä Iljusta tai Iljasta (profeetta Elia) tuli karjalaisten viljan suojelija, viljanjumala, joka ilmaisi tahtonsa ukkosten ja salamojen kautta: ”Iljan ukkoset hyvän viljan kasvattaa ja Iljan salamat niihin hyvän terän tekevät”, ”mitä enemmän on Iljan ukkosia, sitä enemmän on syksyllä laareissa jyviä”, ”ukkoseton Iljan viikko purnut tyhjäksi jättää”.

Perimätiedon mukaan Iljanpäivän praasniekka teurasuhri oli aluksi valkoinen peura, jonka Ilja lähetti joka vuosi Työmpäisen kylään. Peura ui yli Laatokan ja antautui kylänvahimmalle teuraseläimeksi. Yhtenä kesänä ei peuraa kuulunutkaan, vaan puhkesi suunnaton myrsky. Väki oli kauhuissaan, kunnes keksittiin ratkaisu: Oritselän kylästä haettiin kolmevuotias salvuhäkki, sonni, joka sitten teurastettiin perinteisin menoin uhrimurginaa varten. Rituaalin aikana myrsky tyyntyi ja Laatokan selältä ui rantaan valkoinen peura. Peura asteli teuraspaikalle, nuuski häkinlihoja ja päätään nyökytellen palasi rantaan ja katosi Laatokan selälle. Sen jälkeen ei valkoista peuraa enää koskaan nähty. Tämän perusteella kylänvanhimmat tulkitsivat, että pyhä Ilja oli ollut tyytyväinen salvuhäkkiuhriin ja yhteisellä päätöksellä he ilmoittivat kansalle, että tästä lähtien Työmpäisen pyhäkön staarosta ottaisi vastaan kolmivuotiaita salvuhäkkejä Iljanpäivän juhlamurginaa varten. Häkinpäivästä muodostui vähitellen laaja kansanjuhla, johon saapui väkeä monesta Salmin kylästä.

Ortodoksinen kirkko sen sijaan suhtautui kielteisesti tähän ”epäjumalien” palvontaan. Seurakunnan papisto alkoi taistella juhli vastaan voimakkaasti 1880-luvun lopulta alkaen. Ensimmäisen kerran häkkiuhrit kiellettiin jo vuonna 1858. Seurakuntalaiset pitivät kuitenkin lujasti kiinni vanhasta perinteestään. Tuloksena oli välien katkeaminen papiston ja seurakuntalaisten välillä. Vähitellen kuitenkin 1900-luvulle tultaessa häkkiuhrit muuttuivat Iljanpäivän praasniekaksi, jossa kristillinen sisältö nousi korostetummin esille. Häkinpäivän juhlamurginaa vietettiin viimeisen kerran vuonna 1892, minkä jälkeen juhlasta tuli Iljanpäivä. Papisto alkoi pitää tsasounassa jumalanpalveluksia. Häkkejä tosin lahjoitetiin tsasounalle edelleen, mutta nyt sonnit huutokaupattiin vuokralle siitossonneiksi. Vuokratulot sijoitettiin pyhäkön rahastoon. Viimeinen siitossonni lahjoitettiin pyhälle Iljalle vuonna 1912.

Häkinpäivän vietto muistuttaa suuresti Salmin Lunkulan kylän bokinpäivän praasniekkaa, jota vietettiin 4. päivänä heinäkuuta. Heinäkuun 4. päivä oli ja on pyhän Andreaksen muistopäivä. Pyhä Andreas oli keskiajalla sekä Venäjällä että Karjalassa suosituimpia pyhiä. Vähitellen suosikeiksi nousevat erityisesti Karjalassa profeetta Elia (Ilja) ja pyhä Nikolaos (Miikkula).

Uhrikalmiston ikä menee ainakin 1600-luvun alkupuolelle. Kalmiston ympärille oli rakennettu kiviaita. Alue sijaitsi luonnon kauniilla paikalla, järven rannalla.

Tekstien ja kuvien lähde: Evakkokeskus: Karjalan kirkot ja tsasounat. Pienoismallit ovat nähtävillä Evakkokeskuksessa.