Matkakertomus Mantsinaaren matkasta syyskuussa 2009

Olin jo vuosien ajan toivonut pääseväni Mantsinsaarelle, joka on äitini suvun synnyinsaari. Toive näytti toteutuvan, kun elokuussa 2009 löysin Mantsinsaari yhdistyksen sivut ja näin siellä suunniteltavan syysmatkaa saarelle. Sain houkuteltua matkalle äitini ja tätini Mirjamin. Ilmoittautumisvaiheen jälkeen jännitimme, josko porukkaa tulee tarpeeksi – ja tulihan sitä. Lähtöpäivänä 17.

Olin jo vuosien ajan toivonut pääseväni Mantsinsaarelle, joka on äitini suvun synnyinsaari. Toive näytti toteutuvan, kun elokuussa 2009 löysin Mantsinsaari yhdistyksen sivut ja näin siellä suunniteltavan syysmatkaa saarelle. Sain houkuteltua matkalle äitini ja tätini Mirjamin. Ilmoittautumisvaiheen jälkeen jännitimme, josko porukkaa tulee tarpeeksi – ja tulihan sitä. Lähtöpäivänä 17. syyskuuta ajoimme jännityksellä Kuopion Ortodoksisen kirkkomuseon parkkipaikalle, jossa bussi jo odottikin matkalle lähtijöitä. Ensimmäisenä tapasimme Heikki, Juha ja Janne Peiposen, jotka iloisesti tervehtivät meitä , heidän kanssaan olimme myös samassa yöpymispaikassa seuraavat kolme yötä Nikolain ja Valentinan hyvässä huomassa. Pikku hiljaa tuli lisää porukkaa ja pääsimme lähtemään kohti Mantsinsaarta. Tapasin viimeinkin Tarja Vainion, jonka kanssa olin käynyt kirjeenvaihtoa ennen matkaa. Oli aivan ihanaa, kun Tarja Vainio kutsui minua ”serkuksi” – tuntui kuin olisi löytänyt sitä jotakin, jota jo pitkään olin etsinyt. Matkalla ennen rajaa poimimme vielä Joensuusta ja Tohmajärveltä väkeä lisää ja kun kaikki olivat vihdoin kyydissä niin matka kohti minulle ”tuntematonta” alkoi. Tarjan johdolla laulettu Karjalan kunnailla toi vedet silmiin. Pitkän päivän jälkeen saavuimme Salmiin, mutta sinä päivänä emme vielä menneet Mantsinsaarelle vaan kävimme Lunkulansaarella vanhalla lossin paikalla, jonne osa matkalaisista jäi yöpymään ja osa jatkoi matkaa Mantsinsaarelle telttailemaan. Seuraavana aamuna oli vihdoinkin Mantsinsaaren vuoro. Ajoimme uudelleen vanhan lossin paikalle Natalian talolle Pöllän rantaan, josta meillä oli kuljetus Mantsinsaarelle – kyllä jännitti. Natalian mies kuljetti meidät turvallisesti saarelle ja kun astuin maihin en vieläkään uskonut, että olen monen vuoden haaveilun jälkeen päässyt Mantsinsaarelle. Saaren rannassa meitä odotti fermeri Aleksei hevoskärryineen, jonka Paavo Kokotti oli järjestänyt meille. Lähdimme matkaan pitkin aallonmurtajaa mukana myös Paavo ystävineen. Fermeri Aleksei piti aallonmurtajalla sellaista vauhtia, että olin jo alkumatkasta lentää Laatokkaan, mutta jotenkuten pysyin kyydissä. Saukkasen kylältä suunnistimme kohti patteria ja Terolan kylää. Kuljimme Paavon vanhempien kotitalon ohi ja pysähdyimme sairasmajan raunioille. Tästä jatkoimme Suurisuon laitaa ihanassa kangasmaisemassa kohti meidän porukan ensimmäisen päivän päämäärää. Tiet – jos niitä teiksi saattoi kutsua, olivat edellisen talven jälkeen kasvaneet umpeen ja jouduimme varomaan sekä jalkoja, että päitämme. Myös karhuvaroitus oli voimassa, mutta meistä lähti varmasti niin suuri ääni, että emme törmänneet karhuihin vaan Anselin tyttäriin: Esteriin, Tyyneen ja Marjattaan, jotka yöpyivät saarella Matti Kylmäluoman luona matkan ajan. Aina kun tulimme vanhan pellon laidalle, hevonen kiihdytti vauhtia niin, että kyydissä pysyminen oli taitolaji – miehet, kaikki vuorollansa putosivatkin kyydistä – onneksi mitään pahempaa ei sattunut. Kun saavuimme pattereille, pidimme pienen tauon ja kurkistelimme kaikkiin tunneleihin ja aukkoihin – ainoastaan Kauko uskaltautui kulkemaan tunneleissa. Pattereilta menimme rantaan ja nousimme sieltä ylös Terolan kylälle Maukun mäelle. Äiti ja Mirjam etsivät kotitalon paikan ja löysivätkin kivijalan kiviä kasassa. Samaten syreenipensaat olivat tallella ja yksi omenapuu. Talon paikalle oli kasvanut koivua. Nautimme raunioilla kuohuvaa ja kenttälounasta. Tutkailimme eri ilmansuuntiin ja yritin hahmottaa maisemaa, joka se oli ollut äidin lapsuudenaikana. Peltojen reunaan oli kasvanut puita eikä Laatokka enää näkynyt pihamaalta. Samaten näkötorni, joka oli ollut toisessa suunnassa oli jo pois näkymästä. Minunkin on helpompi hahmottaa mantsinsaarelaisuuttani nyt, kun olen siellä käynyt ja saanut kuvan sydämeen. Haikein mielin lähdimme paluumatkalle, jota ennen kävimme Työmpäisten hautausmaalla ja tsasounan muistomerkillä. Taival oli vaikea, koska vanhalla kärrypolulla oli paljon puita raivattavana, siellä ei oltu käyty talven jälkeen. Keräsimme matkalla kanttarelleja, joista emäntämme Valentina valmisti seuraavana päivänä makoisaa salaattia. Maukkaan illallisen ja saunan jälkeen muistelimme Peiposten miesten kanssa kulunutta päivää . Hyvin nukutun yön jälkeen koitti toinen päivä, jonka kohokohta oli Paavo Kokotin pitämä panihida Prokkien sukuhaudalla – kaikkien poisnukkuneidan muistoksi. Tänä toisena päivänä liikuimme tätini kanssa jalan , äidin ollessa hevosmiesten kyydissä. Me jalankulkijat jännitimme josko törmäämme karhuun – onneksi meillä oli Kauko karhun pelättimenä. Keräsimme hiukan kauniita kiviä ja ihastelimme maisemia matkalla hautausmaalle. Kiertelimme Peltoisten kylän hautausmaalla ja nautimme lounaan siellä. Sen jälkeen kävimme Mantsinsaaren kirkon paikalla , jonne Mantsinsaaren yhdistys on tehnyt muistoristin. Niin sitten päättyi toinenkin päivä ja jätimme haikein mielin hyvästit äidin kotisaarelle. Saavuimme väsyneinä majapaikkaamme, jossa illallinen ja sauna odottivat. Seuraavana aamuna lähdimme kotimatkalle ja jätimme hyvästit iki-ihanalle Laatokalle. Mielessä on nyt vain kaipuu saarelle. Näitä asioita kirjasi ylos Tuula 26.12.2009 Tampereella.