Jäsenkirje 2010

Jäsenkirje 2010

Mantsinsaari Seura ry:n kuluva toimintavuosi 2010 on ollut monelta osin samankaltainen kuin aiemmatkin, mutta osin olemme vakiinnuttaneet ja myös uudistaneet toimintaamme.


Jäsenkirje 2010

Mantsinsaari Seura ry:n kuluva toimintavuosi 2010 on ollut monelta osin samankaltainen kuin aiemmatkin, mutta osin olemme vakiinnuttaneet ja myös uudistaneet toimintaamme.

Seuran perinteistä kesäpäivää vietettiin keskellä kauneinta suvea heinäkuussa Leppäharjun maatilalla Lapinlahden Alapitkällä. Paikalla oli parisenkymmentä Seuran jäsentä ja ystävää. Tapahtuma oli aiemman käytännön mukaan yksipäiväinen ja onnistui erinomaisen hyvin. Aiempien vuosien tapaan kesäpäivästä tiedotettiin nettisivujen vieraskirjassa ja nettisivuilla. Toiveissa on viettää kesätapahtumaa myös tulevina vuosina.

Kesäpäivän yhteydessä pidettiin myös Seuran vuosikokous. Sääntöjen mukaan vuosikokous valitsee seuran puheenjohtajan ja hallituksen. Seuran puheenjohtajana jatkaa Tarja Vainio Iisalmesta ja sihteerinä Kari Pössi Helsingistä. Hallituksessa jatkavat myös varapuheenjohtajana Hannu Hiltunen Haukiputaalta ja rahastonhoitajana Paavo Kokotti Lapinlahdelta. Lisäksi hallituksen jäseninä jatkavat Kimmo Mösö Nurmijärveltä, Hannu Bolodin Maaningalta ja Janne Peiponen Hartolasta. Uudeksi hallituksen jäseneksi valittiin Tuula Ala-Lahti Tampereelta.

Sääntöjen mukaan vuosikokous päättää jäsenmaksun suuruudesta. Kokouksen päätöksen mukaisesti nykyiset jäsenmaksut säilyivät ennallaan: alle 18 v. 10 € ja yli 18 v. 20 €. Lisäksi uusiksi jäsenmaksuluokiksi vuosikokous päätti kannatusjäsenmaksun ja ainaisjäsenmaksun. Kannatusjäsenmaksu maksetaan vuosittain kun taas ainaisjäsenmaksu on kertaluontoinen. Molempien suuruudeksi päätettiin 10 X nykyinen jäsenmaksu eli 200 €. Kannattaja- ja ainaisjäsenet voivat osallistua muiden jäsenten tavoin Seuran toimintaan, mutta heillä ei ole äänioikeutta kokouksissa. Liittymismaksua ei edelleenkään peritä.

Päämatka Saarelle tehtiin 1.-4. heinäkuuta. Sille osallistui yli kolmekymmentä matkalaista. Bussi ajoi Kuopiosta suoraan Salmiin ja paluumatkalla tutustuttiin myös Sortavalan kaupunkiin. Kaikki matkalaiset majoittuivat Salmissa, osa Tulemalla ja osa kirkonkylällä.

Perjantain päiväretki saareen tehtiin jalkaisin eri kyliin pienissä porukoissa. Paavo Kokotti toimi matkan oppaana ohjaten ryhmiä heidän haluamilleen paikoille. Päivä oli helteinen ja hyttysiä tuntui olevan tuhatpäin liikenteessä. Koska retken ajankohta sattui heinäkuulle, oli heinäkin jo ehtinyt kasvaa kainalon korkeuteen, joten maastossa kulkeminen ja vanhojen kärrypolkujen löytäminen oli haastavaa.

Lauantaina koko ryhmä lähti bussilla tutustumaan Aleksanteri Syväriläisen luostariin. Matkalla pysähdyttiin Aunuksessa huiviostoksille ja kahville. Itse luostari oli entisöity hienosti ja venäjänkielistä opastusta tulkkasivat Paavo Kokotti sekä Maria Wirkkala, yksi ryhmäläisistä. Paluumatkalla pysähdyttiin Laatokan rannalle nauttimaan grillatusta makkarasta ja pullakahveista. Koska tämäkin päivä oli helteinen, uskaltautuivat rohkeimmat myös uimaan Laatokan aaltoihin.

Seuralla on omat nettisivut osoitteessa www.mantsinsaariseura.fi. Sivuston ulkoasu on vielä työstön alla, mutta tärkeintä on ollut luoda toimiva tiedotuskanava. Jäsenistön toiveet ja kommentit sivujen kehittämiseen ovat kultaakin arvokkaampia, joten kaikenlaisia ajatuksia, ideoita ja toiveita saa lähettää sähköpostilla osoitteeseen info@mantsinsaariseura.fi tai kirjeitse osoitteella Mantsinsaari Seura ry, c/o Tarja Vainio, Rannantie 279, 74140 Iisalmi.

Seuran rahastonhoitaja ylläpitää jäsenrekisteriä. Kaikki yhteystietomuutokset on hyvä ilmoittaa hänelle osoitteeseen paavo.kokotti@ort.fi tai kirjepostilla Karjalankatu 1, 70110 Kuopio. Meillä on muutama jäsen, joista ikäväksemme on tiedossa vain nimi. Osoitetietoa ei etsinnöistä huolimatta ole löytynyt esim. Internetin hakupalveluista. Jos tiedossasi on jäsen, joka ei ole saanut postitse toimitettua jäsenkirjettä ja jäsenmaksulomaketta, niin toivomme, että hän voisi ilmoittaa yhteystietonsa Seuralle mieluiten sähköpostitse.

Kirjoituskampanja jatkuu vielä vuoden loppuun. Teeman on ”Minun tarinani Mantsista”. Meille Mantsinsaaren asioista kiinnostuneille on varmasti kertynyt monenlaisia juttuja, joko kuultuna tai itse koettuna. Niitä voivat olla vanhemmilta, isovanhemmilta, sukulaisilta tai tuttavilta kuullut tarinat tai kertomukset saarelta. Poissuljettuja eivät myöskään ole saarella sotien aikana taistelleiden kokemukset tai siellä luvallisesti tai luvattomasti käyneiden jutunarvoiset muistot. Myös nykypäivän muistot ovat tervetulleita.

Näitä muistoja ja tapahtumia Mantsinsaari Seura haluaa nyt koota muutama vuosi sitten pidetyn valokuvauskilpailun jatkoksi kirjoituskampanjana. Tarinan otsikkoa voi mukaella. Teksti voi olla pituudeltaan n. pari liuskaa (n. 6000 merkkiä), mutta lyhyemmätkin jutut, tarinat, sattumukset ja muistelot otetaan mielellään vastaan.

Jutut toivotaan kirjoitettavan tietokoneella ja lähetettävän sähköpostilla liitetiedostona osoitteeseen info@mantsinsaariseura.fi. Kokonaan poissuljettu ei ole tietenkään käsinkirjoitettukaan. Mikäli et voi käyttää sähköpostia, voit lähettää tekstisi postitse osoitteeseen Mantsinsaari Seura ry, c/o Tarja Vainio, Rannantie 279, 74140 Iisalmi.

Mantsinsaari Seura tuo myyntiin Victor Asliukin ohjaaman dokumenttielokuvan ”Mantsinsaaren Robinsonit”. Dokumentti on kuvaus Mantsinsaaresta ja siellä asuvasta kahdesta miehestä kolmena eri vuodenaikana: keväällä, kesällä ja syksyllä. Dokumentti on tekstitetty suomeksi. Olemme saaneet myyntiin vain rajoitetun erän. Jos haluat tilata dvd-taltioinnin, niin lähetä sähköpostiviesti otsikolla ”Mantsinsaaren Robinsonit -tilaus” osoitteeseen possi@piikkikasvi.fi. Laita viestiin oma nimi, postitusosoite ja puhelinnumero. Maksa tilauksesi Seuran tilille 800013-70976533. Hinta 25 €/kpl sisältää myös postituksen. Voit maksaa tilauksesi myös jäsenmaksun yhteydessä.

Ennakkotietoa tulevista tapahtumista

• Kesämatka kaksi viikkoa ennen juhannusta 9.-12.6.2011

• Kesätapahtuma ja Seuran vuosikokous on alustavasti suunniteltu pidettäväksi lauantaina 30.7.2011. Päivämäärä kannattaa merkitä kalenteriin jo nyt!

Haluatko matkakertomuksesi ja – kuvasi Seuran nettisivuille kaikkien yhteiseksi iloksi? Haluatko osallistua sivujen sisällön täydentämiseen ja kehittämiseen? Jos sait kopin, niin laita sähköpostia sihteerillemme Karille osoitteeseen possi@piikkikasvi.fi tai info@mantsinsaariseura.fi.

Seuran puolesta toivotamme jäsenille leppoisia aiempien tapahtumien muisteluhetkiä ja uusien seikkailujen suunnittelua!

Tarja, Kari, Hannu, Paavo, Hannu, Kimmo, Janne ja Tuula